Eemu

Näin nämä päivät kulkee,
aurinko nousee
ja laskee.

Teidän kasvojanne päivittäin nään,
te saatte mut elämään.

Niin paljon tapahtunut,
niin paljon kerrottavaa,

hävettävää, ylpeilevää, naurettavaa.

Elämäni kauhein pelko toteen kävi.

Ennen mietin, että jos se toteutuisi,
Ettei missään ole enään mitään jarkeä ja elämän halu katoaisi kokonaan.

Muttei niin kuitenkaan käynyt.

Hetken aikaa se kyllä oli sitä.

Tämä on ollut elämäni tuskallisinta ja vaikeinta aikaa,
mutta kuitenkin tässä sitä ollaan,
vahvana ja heikkona,
nuo osat vuorotellen koettelevat.

Kun silmäni suljen,
kuulen ihanan naurusi
ja näen kauneimman hymysi.

Ne muistot joita loimme,
ovat elämäni parhaimpia muistoja.

Niitä en ikinä unohda.

Teit minusta maailman onnellisimman ja pysynkin maailman onnellisimpana,
koska sinua sain rakastaa ja kanssasi olla.

Ei elämässä pidä luovuttaa.
Niin se on

Jokainen kuolee aikanaan.

Ajankohta kuolemalle ei aina välttämättä ole oikea.

Meille kaikille on määrätty oma aikamme lähteä pois.

Vauvana, nuorena, aikuisena, vanhana.

Tämäkin asia opetti meille jotain.

Rakastaa, välittää, arvostaa ja muistaa.

Elämässä pitää nauttia pienimmistäkin asioista.

Raikkaasta tuulesta, joka ihoa hellästi silittää.

vuodenaikojen tuoksuista, jotka mieltä piristää,

Siitä, että joku sinulle ystävällisen hymyn väläyttää.

Ja ennenkaikkiaan siitä, että lähellä on ihmisiä jotka rakastavat!

Voimakkaasti muistamme tuon pojan kultaisen,

Eemu Lehtisen