Viha ja rakkaus osa 2

Hanna vilkaisi kelloa istuessaan koulun portailla. Oli tiistai-iltapäivä keskellä kesälomaa, mutta Kristian oli halunnut tavata nimenomaan koulun pihalla. Hannaa hymyilytti. Reilun puoli vuotta sitten hän ei olisi uskonut istuvansa odottamassa Kristiania. Hanna oli vuoroin vihannut ja vuoroin rakastanut poikaa lukion ensimmäisistä viikoista asti. Hieman ennen joululomaa ranskanopettaja madame Poireé oli määrännyt heidät tekemään yhteistä parityötä.
- Moi, Kristian asteli Hannan luo. Tyttö hymyili ja nousi seisomaan.
- Mä en tajua miksi meidän piti täällä tavata. Olisithan sä meille voinut tulla, Hanna halasi poikaa pikaisesti.
- Ai oletko sä sitten jo kertonut porukoillesi meistä? Kristian kysyi hieman loukkaantuneena. Hanna huokaisi. Jotenkin hän oli osannut aavistaa tämän.
- No en ole. Mutta äiti ja Kari ei ole kotona. Siellä on vain Maria, mutta se tietää meistä, Hanna totesi. Kristian katsoi häntä jotenkin oudosti.
- Häpeätkö sä mua? poika kysyi yhtäkkiä. Hanna käänsi päänsä häntä kohden.
- No en helvetissä! Jos mä häpeäisin sua, niin en mä liikkuisi sun kanssa julkisilla paikoilla. Kristian, yritä nyt ymmärtää. Mariallakaan ei ole ollut koskaan poikaystävää, ainakaan niin, että äiti olisi tiennyt, Hanna yritti selittää rauhallisesti. Miksi tämän pitää aina mennä tähän, Hanna mietti.
- Kari ja äiti on kotona tunnin päästä. Voidaanhan me mennä meille ja kertoa sitten kun ne tulee, Hanna piikitti. Kristian tuli tytön luokse ja otti tätä kädestä kiinni.
- Hanna, hän sanoi katsoen tyttöään silmiin. Hanna vain mulkaisi takaisin. Hetken aikaa he olivat vain hiljaa.
- En mä sua häpeä. Mä en vain jaksa sitä ihme hössötystä, mitä siitä tulisi äidin kuullessa mun seurustelevan. Ei mun kaveritkaan tietäisi susta, jos sua häpeäisin. Ei edes Aamu. Enkä mä ikinä seurustelisi sellaisen kanssa, ketä häpeäisin, Hanna selitti silmät alas luotuina. Kristian tarttui hellästi tyttöystävänsä leukaan ja nosti tämän päätä niin että kohtasi hänen silmät.
- Kyllä mä sen tiedän. Tää salailu alkaa vain olla niin rasittavaa, Kristian sanoi ja siveli peukalollaan Hannan leukaa.
- Kyllä me voidaan niille kertoa vaikka saman tien kun ne tulee kotiin. Pakko mun on kuitenkin joskus kertoa, Hanna sanoi ja kiersi kätensä pojan ympärille. Kristian hymyili ja suukotti tyttöä pikaisesti. He lähtivät yhdessä kävelemään Hannan luo.

Maria tuli olohuoneeseen, kun Hanna ja Kristian makasivat sohvalla sylikkäin ja katselivat elokuvaa.
- Äiti ja Kari tulee kohta, Maria huudahti keittiöstä. Hanna virnisti Kristianille.
- Niin tulee, kyllä mä sen tiedän. Entä sitten? tyttö huudahti isosiskolleen takaisin ja tämän pää ilmestyi keittiön oviaukkoon.
- Ajattelin vain, kun Kristian on täällä. Vai meinasitko vihdoinkin kertoa teistä kahdesta? Maria jäi nojailemaan ovenkarmiin mehulasi kädessään.
- Pakkohan mun on jonain päivänä. Eiköhän puolen vuoden salailu riitä, Hanna totesi ja hymyili Kristianille. Samassa avain rapisi lukossa.
- Hei tytöt, Karin ääni kuului eteisestä. Hanna ja Kristian nousivat istumaan sohvalla, mutta eivät siirtyneet kauemmas toisistaan. Kari oli heidän isäpuolensa. Tyttöjen oikea isä oli kuollut Hannan ollessa melko pieni.
- Moi, Maria vastasi tervehdykseen viedessään lasin keittiöön. Hannakin moikkasi sohvalta ja keskittyi jälleen televisioon. Äiti tuli olohuoneen ovelle ja ei aluksi huomannut Kristiania.
- Mitä katsot? äiti kysyi riisuessaan ulkovaatteita.
- Me katsotaan yhtä uutta leffaa. Kristian oli ostanut sen, Hanna kertoi ohimennen ja silloin vasta äiti tuntui huomaavan ettei hänen nuorin tyttärensä ollutkaan yksin.
- Jaahas. Ja sinä luultavasti olet se Kristian? hän kysyi hymyillen ystävällisesti. Kristian vilkaisi Hannaa, joka hymyili.
- Joo olen. Sandforsin Kristian, poika nousi sohvalta ja kätteli niin Hannan äitiä kuin Kariakin.
- Mukava tavata ja tutustua. No, me jätämme teidät katsomaan elokuvan loppuun. Tulkaa sen jälkeen keittiöön, ajattelimme tänään syödä tortilloja, Hannan äiti ilmoitti ja hätisteli miehensä keittiöön. Hanna virnuili Kristianin istuessa takaisin hänen viereensä.
- No eihän se ollut niin kamalaa kertoa, Kristian totesi kaapatessaan tytön takaisin kainaloonsa.
- No ei se nyt vielä. Mutta odotapa vain, kun sä lähdet. Silloin se ristikuulustelu vasta alkaakin, Hanna huokaisi ja painautui pojan kainaloon.

Myöhemmin illalla Hannan koko perhe ja Kristian istui keittiössä syömässä.
- No, kuinkas kauan te olette olleet yhdessä minun ja Viivin selän takana? Kari kysyi yrittäen olla vakava. Hanna kuitenkin tunsi isäpuolensa ja näki pilkettä tämän silmäkulmassa.
- Reilun puoli vuotta, Hanna vastasi ohimennen. Maria vain istui hiljaa ja luki jotain pääsykoekirjaa.
- Maria, etkö sinä voisi lukea muualla kuin ruokapöydässä? tyttöjen äiti huomautti esikoiselleen.
- Mä sitten vien ruoan huoneeseeni, Maria ilmoitti ja kasasi lautasensa täyteen ennen kuin katosi huoneeseensa.
- Miten te oikein tutustuitte? Viivi kysyi kootessaan uutta tortillaa.
- No mehän ollaan oltu samalla luokalla koko vuosi, Kristian aloitti.
- Niin ja ensin mä en voinut sietää Kristiania. Se oli jotenkin niin ärsyttävä, Hanna jatkoi ja virnisti pojalle.
- Miten teistä sitten pari tuli? Kari ihmetteli. Nuoripari hymyili toisilleen.
- Se oli itse asiassa meidän ranskanopettajan ansiota. Ennen joulua se määräsi meidät tekemään yhdessä parityötä, Kristian kertoi ja otti Hannaa kädestä kiinni pöydän alla.
- Ja se muutti kaiken, Hanna lopetti ja suukotti pojan poskea. Hannan äiti ja Kari hymyilivät toisilleen.
- Meilläkin olisi kerrottavaa. Ehkä Mariankin pitäisi olla kuulemassa tämä, mutta en viitsi häiritä häntä. Hänellä on kuitenkin pääsykokeet tulossa, Kari sanoi ja kietoi kätensä vaimonsa harteille.
- Mitä nyt on tapahtunut? Hannan hymy hyytyi saman tien. Ei kai äiti ja Kari olleet eroamassa?
- Mitä Hanna sanoisit jos saisit vielä yhden sisaruksen? Pienemmän tällä kertaa, Viivi hymyili onnellisena ja piti kättään vatsansa päällä. Hanna ei ollut uskoa korviaan. Vauva!
- Mitä, oletko sä raskaana? Hanna huudahti ja ryntäsi pöydän toiselle puolelle halaamaan äitiään sekä isäpuoltaan.
- Kävimme tänään lääkärissä ja asia varmistui, äiti hymyili onnellisen näköisenä.
- Mitähän Maria tuumaa kun saa tietää? Hanna istuutui takaisin Kristianin viereen. Maria juuri astui huoneestaan kuullakseen Hannan sanat.
- Saan tietää mitä? Maria vei lautasensa tiskipöydälle.
- Sinä saat vielä toisen pikkusisaruksen, Kari kertoi. Maria hymyili.
- Hieno homma, tyttö vastasi ja paineli jälleen huoneeseensa. Hannaa hieman harmitti isosiskon ynseä suhtautuminen perheenlisäykseen.

Loppuillasta Hanna ja Kristian istuivat Hannan kotitalon pihalla keinussa.
- Ei se ollutkaan niin kamala kuulustelu. Kai sitä jotenkin ajatteli, että äiti alkaa hössöttämään vielä enemmän, Hanna totesi pyöritellessään voikukkaa käsissään.
- Viivillä on ehkä tällä hetkellä muutakin ajateltavaa kuin nuorimman tyttönsä seurustelu, Kristian virnuili.
- No joo. Tajutonta, että mä saan pikkusiskon tai veljen. En mä olisi ikinä uskonut, että äiti haluaa vielä lapsia, Hanna heitti kukan maahan ja nojautui taaksepäin.
- No, sä voit aina tulla meille evakkoon jos menee hermot sen kersan huutoon, Kristian lupasi auliisti. Hanna hymyili ja painoi poskensa pojan rintakehää vasten.
- Mitä sä mietit? poika kysyi rikkoen hiljaisuuden.
- En mitään ihmeellistä. Lähinnä sitä, että miten paljon kaikki on muuttunut. Me ollaan seurusteltu yli puoli vuotta. Äiti ja Kari vihdoinkin tietää meistä. Ja äiti saa vauvan, Hanna kertoi mietteitään.
- Kuinkahan paljon asiat muuttuvat seuraavana puolen vuoden aikana? Hanna jatkoi miettimistään.
- No se ei ainakaan muutu, että me ei oltaisi olla enää yhdessä, Kristian sanoi ja suukotti tytön hiuksia.
- No parempi olisikin olla muuttumatta, Hanna naurahti ja suuteli poikaa.