Ystävä vs poikaystävä

Aamu makasi vatsallaan sängyllään ja yritti keskittyä piirtämiseen. Kuitenkin hän koko ajan vilkuisi puhelintaan, jos vaikka joku sattuisi kaipaamaan. Toisin sanoen Hanna. Aamu huokaisi. Sen jälkeen, kun Hanna ja Kristian alkoivat seurustella, Aamu ei ollut nähnyt parasta ystäväänsä kahden kesken kuin muutaman kerran. Ja niinäkin kertoina Kristian oli ollut poissa kaupungista. Tyttö huokaisi uudelleen ja kääntyi selälleen. Hän kaipasi sitä Hannaa, joka oli vannonut, ettei yksikään kaksilahkeinen rikkoisi heidän ystävyyttään. Olivathan he sentään tunteneet päiväkodista saakka. Aamu havahtui kun hänen oveensa koputettiin.
- No? hän ärähti tylymmin kuin oli tarkoitus. Äiti kuitenkin olisi taas kyselemässä, miksei Hanna käynyt enää heillä niin usein.
- Häiritsenkö mä jotenkin? Aamu hätkähti kuullessaan Hannan äänen. Hän nousi istumaan.
- Et. Mä luulin, että äiti tulee utelemaan taas jostain, Aamu yritti naurahtaa, ,mutta epäonnistui surkeasti. Hanna tuli tämän viereen istumaan.
- Aamu, mitä meille on tapahtunut? tyttö kysyi hiljaisella äänellä. Aamu naurahti hieman ivalliseen sävyyn.
- Etkö sä muka ole huomannut? Sen jälkeen kun teistä tuli Kristianin kanssa pari, niin sua ei ole näkynyt ilman sitä. Voisi kuvitella, että teidät on liimattu yhteen, hän nousi ylös ja asettui ikkunan eteen kääntäen selkänsä Hannalle. Aamu tunsi kiukun kyyneleiden polttavan silmäkulmiaan. Hänhän ei itkisi Hannan nähden!
- Ollaanhan me nähty sen jälkeen kahdestaankin, Hanna sanoi hämmentyneenä. Hän ei oikein ymmärtänyt Aamun tuohtumusta.
- Niin, silloin kun Kristian ei ole ollut kaupungissa, Aamu tokaisi tylysti. Hanna tuijotti ystävänsä selkää ihmeissään, eikä osannut sanoa mitään.
- Siitä ei ole vuottakaan, kun me luvattiin toisillemme, ettei miehet tulisi koskaan pilaamaan meidän ystävyyttä. Mutta se lupaus oli nähtävästi turha, Aamu jatkoi kylmällä äänensävyllä. Hanna kyllä muisti sen päivän. He olivat juuri todistaneet rinnakkaisluokalla olleiden tyttöjen riitaa siitä, kuinka toinen oli hylännyt toisen alettuaan seurustella. Samassa Hanna tajusi itse tehneen saman virheen.
- Aamu. Anna anteeksi, hän sanoi hiljaa laskien katseensa syliinsä. Aamu kääntyi Hannaa kohti, mutta ei sanonut sanaakaan.
- Sä olet oikeassa. Kristian on tullut meidän väliin. Jotenkin sitä ei ole itse ajatellut. Varsinkaan nyt, kun huolehtii niin paljon äidistä ja vauvasta, Hanna katsoi Aamuun ja yksinäinen kyynel putosi hänen poskelleen.
- Huomaatko? Mä en edes tiennyt Viivin olevan raskaana. Mä olen ihan pihalla kaikesta, mitä sun elämässä on viime aikoina tapahtunut, Aamu jatkoi tylyä kohteluaan, vaikka mielessään olikin jo antanut anteeksi.
- Mekin saatiin tietää vasta viikko sitten, Hanna sanoi ja pyyhki poskiaan. Aamu istui ystävänsä viereen.
- Ennen sä olisit soittanut mulle saman tien. Kristian tietenkin tietää asiasta? Aamu ei pystynyt peittämään katkeruutta äänestään.
- Kristian oli meillä silloin, kun äiti ja Kari kertoivat, Hanna kertoi ja tajusi jälleen yhden asian, josta Aamulla ei ollut aavistustakaan.
- Niin, äiti ja Kari tietää meistä nykyään. Kerrottiin silloin samana päivänä kun kuultiin vauvasta, Hanna jatkoi lyhyen hiljaisuuden jälkeen. Aamu hymähti.
- No hyvä. Nyt sun ei tarvitse enää vakuuttaa Kristianille, ettet sä häpeä sitä, Aamu naurahti. Hannakin onnistui hymyilemään.
- Anteeksi. Mä olen ollut maailman huonoin ystävä viime aikoina, Hanna sanoi ja halasi Aamua.
- No et ehkä maailman huonoin, mutta et kovin kauas jää, tyttö naurahti ja rutisti ystäväänsä.
- Missä muuten Kristian on nyt? Aamu kysäisi. Hän jotenkin odotti pojan ilmestyvän ovesta milloin tahansa.
- Varmaan kotona. Mä haluan tämän päivän viettää parhaan ystäväni kanssa, Hanna hymähti.
- No mitäs me sitten tehdään tänään? Lähdetäänkö rannalle? Aamu innostui. Kerrankin hänellä olisi koko päivä aikaa olla Hannan kanssa ilman Kristiania. Ja mikä parasta, pojan kuitenkin ollessa kaupungin rajojen sisäpuolella!
- Oletko sä katsonut mikä sää siellä on? Hanna tokaisi. Aamu raotti verhoaan ja vilkaisi ulos. Armoton vesisade. Mutta tyttö ei lannistunut.
- Ei pieni vesisade meitä haittaa. Vai oletko sä nykyään sokerista tehty ja sulat vedessä? Aamu vinoili ja heitti koristetyynyllä Hannaa kasvoihin.
- No en ole. Mennään sitten, Hanna naurahti ja heitti tyynyn takaisin.

15 minuuttia myöhemmin tytöt istuivat läheisellä rannalla kaatosateessa.
- Aamu, tää on ihan hullua. Täällä sataa kaatamalla, Hanna pyyhki märkiä hiuksia kasvoiltaan.
- Pitääkö kaiken aina olla niin järkevää? Joskus voi sekoillakin, Aamu nosti kasvonsa taivasta kohden. Hanna naurahti. Ehkä Aamu oli oikeassa. Ei kaiken aina tarvinnut olla niin järkevää. Hanna teki samoin kuin Aamu ja sulki silmänsä.