Itkemäni veripisarat
Tahraavat turmeltumattomuuden valkoiset siipeni
Hukun tiimalasiini
Kun elämän hiekka valuu pois
Äänenne eivät enää tavoita korviani
Kun kompastun omaan sädekehääni
Tähtisumunne sokaisee minut
Kun yritän olla ihminen
Tuntematta kuitenkaan tuskaa
Heikko haluamattani
Mutta en tahdo antaa elämälle periksi
Jottei tuska vuodattaisi minua kuiviin
Kätken sydämeni tulitikkurasiaan
Eikä edes kristalli silmäkulmassani paljasta
Mitä minulle on käynyt
Kun olenkin enää puoliksi ihminen
Selite:
Räyh.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Vau... En muuta osaa sanoa.
(suosikkeihin)
Hieno. Pidin tyylistä jolla runo on kirjotettu.
Mielenkiintoinen runo...:)
Aivan huikea..upeita kielikuvia!
Todella hyvin kirjoitettu,Kosketti!
Hii :D nää sun runot vaan on niin hyviä..
Toi tulitikkurasia ja sädekehään kompastuminen. Niissä on Se Jokin.
Mainioita eläviä kielikuvia, tuoreita!
Taidat olla kokonainen!
Tämä on kaunis, ja taitavasti kirjoitettu.
Lauseet voisivat koostua monesta eri runosta.
Pidin tästä.
Kiitän.
Tämä on aivan pakahduttavan upea tuotos... Pidin todella, runoutta parhaimmillaan.
Wou :) *sanaton ja ajatukseton* Tuosta tiimalasiin hukkumisesta tuli vain mieleeni lastenelokuva Aladdin ja siinä tiimalasiin melkein hukkuva Jasmine (naurattaa ihan omat ajatukset :D).
Kurkotatkohan liian korkealle, jos kerta kompastut sädekehääsi ja tähtisumukin aivan sokaisee..?
Mutta kauniit vertauskuvat ja kaunis ajatus on yhtäkuin upea lopputulos :)
niin elämä menee joskus noin, kerrot kauniisti, ja koskettavasti, joskus sitä tuntee noin