Silvottujen unikuvien ja
surusta savuista ilmaa pyörittävän tuulettimen ohi
hän raivasi kulkunsa näkökenttäni reunalle
ja sieltä huuteli iltapalalle
tai katsomaan parvekkeelta pudonnutta nuorta paria
Hänen päitä katkovasta huolestaan
punoin itselleni ihoa kutittavan ja raapivan viltin
pitämään syksyn ikävää ulkona
Varkain se kuitenkin löysi tien keuhkoihini
En jaksanut nousta aamuisin
kun henki ei kulkenut
Hän kertoi löytäneensä syyn jaksamattomuuteeni:
katon rajassa lentelevä yöperhonen
varmasti kantoi mukanaan tuberkuloosin
tai jotain muuta, johon sata vuotta sitten olisin ainakin kuollut
Kärpäslätkineen huiski sitä puolisokeana
osaamatta pelätä sen mielipuolisuutta
Ainoa selkeä tunne sisälläni
(tukehtuminen iltaisinaamuisinainamyöskelloneljänaikaan)
oli lähellä pudota kahtena osana nurkkaan
Yhdessä sen kanssa harjoittelin valehtelemista peilin edessä
"Se on kuollu jo"
sanoin,
ja sitten äiti tahtoi tappaa perhosen
Käperryin vilttiini kuluttamaan ikävää
ja katsoin veritekoa, joka ei noussut otsikoihin
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
mielestäni.. toi lopetus on paras mahollinen. hieno runo ja todellakin monta tulkinta mahdollisuutta, aivan varmasti.
Hieno ja erilainen runo. Tulkintamahdollisuuksia on varmaankin monia. Pidän imperfektin käytöstä ja symbolisista merkityksistä. Hyvä! :)
Olipa mielenkiintoinen runo, teki heti mieli lukea uudestaan. Todella vahva tunnelataus ja taitavasti kirjoitettu.