Ihminen muuttuu

"Äiti, äiti, missä sä olet?" kuiskasi tyttö yön pimeyteen.
Sua ei ollut taaskaan näkynyt muutamaan päivään.
"Oon niin huolissani, veikan kaa kaivataan sua niin,"
yritti hän huutaa itku silmissä ja jalat verillä.
"Mulla on nälkä, en oo syönyt päiväkausiin!"
ja tuska riepoi sisuskaluja kuin puukko.
"Isi, isi, tule pelastamaan meidät, tule auttamaan,"
huusi pikkutyttö avunpyynnön kohti taivasta.

Kukaan ei kuullut tuon 6-vuotiaan tytön avunhuutoja,
kukaan ei nähnyt hänen verisiä viiltojaan jaloissa,
kukaan ei huomannut, että äitikin oli poistunut talosta,
kukaan ei huomannut, että kaksi pikkulasta tarvitsivat vanhempiaan.

Taivas oli revennyt ja vienyt isän mukanaan, jättäen hauraan äidin omilleen.
Äiti tarpeekseen sai ja lapset kaksin jäi.
Ikää kuus ja seissemän, miten heistä selviytymään ois?
Aikaa kului, äiti tuli takaisin ja lapsien tuska kohisi sisällä kuin aikapommi.
Painoindeksit oli molemmilla pienokaisilla alle 10, kuolema lähellä jo kummitteli.

Äiti lapsiaan halasi ja anteeksi pyyteli,
molemmat työnsivät tuon tuntemattoman olion pois.
Veli juoksi pois, suoraan helvettiin
ja sisko jäi jäljelle vain miettimään,
mitä hän nyt tehdä vois.
Päätti hän lähteä tutustumaan maailmaan, kun ikää oli täyskymppi.

Pienet viattomat silmät näki väkivaltaa, tuskaa ja rakkautta hän ei uskonut olevan olemassakaan.
Siitä lähtien hän ei puhunut enää kellekään,
omaa tuskaansa yritti väkivallalla sammuttaa.
Automurtoja, tappeluja ja seksuaalista väkivaltaa.
Ikää 12, kun lapsi tarpeekseen sai.

Nyt ikää 17, tyttöä tuota et voisi enää tunnistaa.
Hymy aina huulilla, silmistä näkyy elämänilo ja mikään lannista ei.
Päivisin kaikkien rakastama, viaton nuori nainen,
iltaisin uneen itkevä, haavoittunut pikkutyttö.