Hiljaiset, pitkät käytävät herättävät henkiin jokaisen niitä kulkeneen tarinan.
Askel askeleelta,
henkäys henkäykseltä.
Käteni kulkiessa pitkin puista kaidetta kuulen tarinat yhä selvemmin ja selvemmin, onnelliset ja ei niin onnelliset.
Kaikki on valkoista tai vähintään vaaleata.
Kotia ei ryijyt, taulut tai viherkasvit luo. Kaipa jokainen mielessään omalla tavallaan luo kodin ympärilleen. Loppujen lopuksi ihmismieli ei siihen paljoa tarvitse, pari valokuvaa ja oma sänky riittänee.
Osa arvaa sattumalta oikean päivän, vaikkakin vuodeksi kertovat jonkun 1900-luvulta. Heillä mieltä vaivaa vain lehmäparat, jotka jo iltalypsyä kaipaisivat.
Avaan oven, se tuntuu jotenkin turhan painavalta.
Narinaa
Kurkistus huoneeseen. Vuoteessa on yhä sama mummo kuin viime kurkistuksellakin.
Hyss, kuunnellaan
En kuule mitään. Muutama askel lähemmäksi, vielä pari lisää. Höyhenen kevyt, hieman rohiseva hengitys pudottaa epäilyksen kiven harteiltani.
Vastakeitetyn kahvin kutsuva tuoksu saa minut haukottelemaan vielä enemmän. Aurinkokin nousee toivottamaan hyvää huomenta. Sen säteet hennosti siivilöityvät sälekaihdinten läpi.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Olipas vaikuttava teksti. Hämmentävä.
Pidin paljon.
Olipas vaikuttava teksti. Hämmentävä.
Pidin paljon.