Kosketus jota kaipasin

Voikukat ottivat vastaan
aamun varhaisessa valossa
ja hymyilivät kirkkaasti
kuin ymmärtäisivät kaiken

Jäin kuuntelemaan
joen solinaa
lintujen laulaessa
kesän tulosta
ja toivon kuiskauksesta

Huokaan onnesta
todellinen levon ja elämän paikka
jossa aika pysähtyy
tässä minä olen
ja se riittää

Käteni upotessa multaan
maa hieman murenee käsissäni
ei hätää, se kaipaa vain kosketusta
niin kuin minäkin

Se saa aimo annoksen kompostimultaa
ja syvemmältä löydän kastemadot –
maan lempeät henget
niitä oli iloksi asti
hymyilen – kuin maa haluaisi
saada minut nauramaan

Tunnen suurta lohdutusta
täällä en ole yksin
näinkö olemme yhtä maan kanssa

Maan onni ei huuda
se ei tarvitse katsojia
huomatessa ilon
se antaa palan itseään
ja kertoo:
"Tämä kaikki on totta
ja sinä kuulut tänne"