Makeuden jälkimaku

Olet karkkikaupan
vaahtokarkkiasuun pukeutunut myyjä.
Mässäilyn synti rouskuu
kuin suklaarakeet edessäsi.
 
”Asiakas on aina oikeassa”
on asemassasi taitolaji.
 
Kun avattujen makeislaatikoiden tuoksu
saa pistäytyjienkin silmät
kiilumaan hullun lailla,
 
unohdat sen, joka kietoi kaulaasi tikkunekkuja;
sen, jonka menthol-pastilleissa
maistui aina se viimeistä edellinen,
unohtumaton siirto.
 
Mietit, miksi muovata tahnasta
hauskoja eläinhahmoja,
kun ne kuitenkin päätyvät vilkaisematta
huonoimpiinkin suihin.
 
Myymälässä ei ole ikkunoita
häiritsemässä.
Sulkemisaikaan lattiat ovat tahmeat.
 
Kun on kerrasta toiseen
katsonut aitiopaikalta ahneutta,
joka on kuvajainen
jostain laaja-alaisemmasta,
 
ihmisyys on kuin se konvehtirasian
vihoviimeinen tryffelisuklaa.
 
Sen eri variaatiot sonnustautuvat
erivärisiin kääreisiin,
peittävät liiketilan käytävät
kuin päiväkotilasten kulkueet.
 
Täällä juhlitaan lakkaamatta
helposti manipuloitavia vaistoja.
 
Kettukarkit ja ranskanpastillitkin
haluavat tulla syödyiksi.