No, ei kait siinä

Sitä pohtii erinäisiä asioita alelaarin edessä.
Kuten:
miten paljon synkkää valoa
on yhdessä tuopillisessa hiilihapotettua kusta
ja miten paljon äkkiä katkenneita lauseita leijuu edessämme
koska ovi ei käy entiseen tapaansa
ja ihmiset eivät hengitä koska rakkaus on kuluttanut heidät loppuun.

Se ei ole tarpeen.
Asioista voisi puhua toisia sylkemättä.
Jäykkä ja aatekuollut ihminen vartioi kuitenkin
pirunsarvia ja kuolemanpelkoaan ilman kynsiä ja hampaita.

Mutta ehkemme olekaan niin ääliöitä.
Opimme sittenkin rakastumaan uudelleen
koska ilman sitä emme opi kuolemaan.
Haavoittuneet nostavat alushousuistaan verisen aarteensa.
Lempeät vanhukset muuttavat lähelle kassoja
ja muuttuvat väkeviksi pastilleiksi,
jotka pudotessaan lattialle tarttuvat vittumaisesti kengänpohjaan.

Ostamme sen maljan, joka itkee perjantaisin yksikseen baarissa.
Viini tuhlaa humalansa meihin
ja alamme muistella muureihin kuivunutta sylkeä.