Autiota

Oli kerran ihminen
joka nauroi kun oli iloinen
ja antoi itkun tulla kun se oli tullakseen.
Sitä ihmistä pelotti pimeässä, ja valoisassa se katseli silmät suurina kaikkea, mitä näki.
Se meni nallen viereen nukkumaan, ja rakasti ja vihasi omiaan kaikin voimin.
Aarteinaan se säilytti simpukankuorta ja linnunsulkaa.
Kun se suuttui tai innostui,
ei se välittänyt missä oltiin,
tai mitä muut sanoivat,
koska se ei vielä yrittänyt olla kukaan muu kuin oli.
Se ei vielä tiennyt, miten tukkoon menee,
kun pidättää itkuaan ja tärvelee ilonsa.


Sitä ihmistä minulla on ikävä.