Erittäin proosallinen tarina, osa III: Miten merkityksettömistä asioista tulee merkittäviä (mielikuvitustutkielma)

Runoilija mamabeard

mies
Julkaistu:
10
Liittynyt: 10.4.2022
Viimeksi paikalla: 29.9.2022 9:39

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-



Jossain joskus nimimerkkini oli aitiparta (ääkkösten puuttuessa) ja englanninkielisenä vastineena mamabeard. Paino jälkimmäisessä. Ei parrakas äiti, vaan äidillinen parta. Netissä kaikki perustuu niin kauheasti mielikuviin. 

Runoilen sivustolla myös nimimerkeillä u roskala (vuodesta 2008) ja mika-markku. Tällä nimimerkillä proosallisempia tarinoita. Osa tarinoista siirretty u roskalan runoista.


   
   Proosallisten tarinoiden motto:

   "Kaikki rakkaus manipuloi ja taide on suurta propagandaa. Tämäkin."

   (mika-markku 19 04 22)
 

 


Kirjoitan runoilijan kirjoittamaan minusta,
sen päässä on sarvi -
eikä sarvi tässä viittaa mihinkään itsensä ulkopuoliseen,
ei, sen ei ole tarkoitus assosioitua pukinsarveen -
näin hän kirjoittaa

Tänään hän taas ajatteli 
elämänsä traumaattisinta ajanjaksoa
menetettyjä vuosia joita ei saa koskaan takaisin,
ei se miettimisestä muutu
mutta jos pysähtyisi, kohtaisi itseään
työstäisi kipeyksiä

Niin se muuttuisi, voisi tulla
jopa oveksi itsensä ymmärtämiseen
sen sijaan että
nyt kompastuttaa kynnyksillä
sirottelee kiviä polulle

Näin hän minusta kirjoittaa, kolmannessa persoonassa

Kirjoittaessa istuu keisarinvaatteissa
muurahaiset menevät vaatteiden alle mutta
kutiamista kuvittelee taputuksiksi
hymyilee nyökkäilee
kusiaisten pureskellessa sarven juurta

Nolostuu nähdessään mitä hänestä kirjoitan,
sanoo:

Niinkö se on, niinkö -
ja sitä paitsi eikö tarkoitus ollut että
kirjoitan sinusta, menee väärinpäin nyt, ei kiva
vaihdetaan paikkaa

Niin vaihdamme paikkaa, ja sinäkin vielä
tiskaat kirjoittaessani
katsoo aamupäiväisen auringon kultaamaa selkää
tiskaamisen tahdissa liikahtelevia pakaroitasi

Miten ihmeessä asiat menivät niin, 
miten ihmeessä - muutama varomaton hetki
rantakalliolla ja kynttilänvalossa
ja sitten oltiin jumissa toisissamme
niin kuin kärpäset kattolampusta roikkuvassa
liimapaperissa

Halu pääsi niskan päälle, selätti tahdon ja tarkoitukset
kun sille annettiin valta
sitten vaan räpiköitiin yhdessä
ne kaikki uuvuttavat, kuluttaviksi muuttuneet
kuukaudet jotka muuttuivat vuosiksi

Näin minä hänestä kirjoitan, kirjoitan niin kuin on totta -
kirjoittaessani istun muurahaiskeossa
raavin itseäni kusiaisten
pureskellessa niskaan ja kiveksille
mutta kukaan ei taputa

Tungettelevaa

Katso, hän kirjoitti minut kirjoittamaan itseään,
nyt hänen kädellään kirjoitan minusta

Kastan sarveni mustepulloon
tökkään paperille, muste leviää sanoiksi
muodostaa tarinaa, rakkaani, muodostaa tarinaa

Tässä minä olen



Aioin vain kirjoittaa jonkun kirjoittamaan minusta
mutta en tiedä miksi, ehkä siksi että alleviivaan hänen
kuvitteellisuuttaan, juolahti ajatus
sarvekkaasta miehestä

Niin minä sitten aloitin tämän runon

Kirjoitan runoilijan kirjoittamaan minusta,
sen päässä on sarvi 

eikä sarvi tässä viittaa mihinkään itsensä ulkopuoliseen,
ei, sen ei ole tarkoitus assosioitua pukinsarveen,
joulupukin tai minkään, eikä joululla
myöskään ole merkitystä tässä yhteydessä -
ei pukin (ei joulupukin) päästä irrotettuun
ontoksikoverrettuun torveen, joka siis
ei assosioidu mihinkään toiseen torveen, edes savutorveen
muista sarvista puhumattakaan

Lyhensin aloitusta ettei sarvi ja sitten vielä torvi
saisi liikaa merkitystä

Ihan totta, ja niin kuvitteellinen henkilö 
jonka oli tarkoitus olla vain väline
kirjoittaakseni itsestäni jotakin niin totta
joutui pääosaan, ryhdyin kirjoittamaan välineestä
vaikka piti kirjoittaa minusta

Jäin kiinni sarveen

Runon merkityksettömimmästä elementistä tuli merkittävä,
se ikäänkuin sai painoarvoa, ainakin verbaalista
pysähtyessäni selittämään ettei sillä ole
painoarvoa

Niin sarvekas mies minusta kirjoittaa,
kirjoittaa nyt ensimmäisessä persoonassa:

Tätä kirjoittaessani
toisella välilehdellä Yle:n Areena, siellä Varjojen maa
en laittanut pauselle, puhetta kuuntelen,
ja katson

Siksi hän oli niin onnellinen, kun sinä synnyit,
ja sitten veljesi,
hän oli kunnon mies,
olet aivan isoisäsi näköinen


Joku tv-kääntäjä suomentaa kymrinkielestä, on suomentanut
mietin tunteeko googlen käännöskone kymriä
kääntääkseni sanat takaisin,
saadakseni tietää miltä näyttelijälle kirjoitettu vuorosana näyttäisi
kirjoitettuna

Siitä ajatus siirtyy isoisään
ajattelen isoisää

Toinen kuoli pian syntymäni jälkeen, se olikin jo vanha
minulle on myöhemmin kerrottu
ristiäisissäni näki minut viimeisen kerran
ryppyisin sormin oli sivellyt poskeani, sanoi vapisevalla äänellä
pieni herran enkeli

Toinen isoisä, tuffa, oli myös sodankäynyt mies
hänestä minulla on hyviä muistoja -
kun viimeisen kerran näimme, makasi sairaalavuoteessa
nosti kättä hyvästiksi, hymyili ja tunsin
kuinka hänen hymynsä sanoi vuoteenpohjalta
nähdään taivaan kodissa

Se isoisä, se joka niin kauniisti sanoi herran enkeliksi
oli ankara mies, se oli hakannut minun isää
niin että isäkin sitten hakkasi minua
ja toinen isoisä sanoi minun isälle: jos pojan hakkaaminen ei lopu
soitamme poliisille

Tällaisia minulle tulee mieleen kirjoittaessani -
ja minä laitan sarvekkaan miehen kirjoittamaan tätä

Proosallista tarinaa



Sarven tökkiessä paperiin hän kirjoittaa minun ajattelevan

Hitlerin kerrotaan rakastaneen koiria - 
mistä ihmeestä sekin nyt putkahti mieleen! 
ihminen on niin omituinen, että jos sanoisin koirien
rakastaneen Hitleriä, monikin varmaan
suuttuisi sellaisille koirille, tai ainakin koirien
isäntää kohtaan tunteman kiintymyksen arvo vähenisi
huomattavasti

Ja jos sanoisin että toivon näkeväni hänet taivaassa -
niin kuin tosiasiassa toivonkin,
joku närkästyisi siitä, samastaisi hänet
omatekoiseen mielikuvitusolentoon
jolla on chaplin-viikset ja joka huutaa stadionilla käsi pystyssä
achtung! laittaessaan toisia kaasukammioon

Mutta tästä muistan kirjoittaneeni aiemminkin
niin että ei enempää tällä kertaa, 
sen verran vain että
taivaassa ei sellaisia ole, näin uskon, ne on jääneet maan päälle
eli jos nyt sinne päästään, itsekin paljon anteeksi saaneina
olemme yhtä puhtaita kuin hän

Vaikka joku pikkuhitler - tai oikeammin samankokoinen
toivoo ettei olisi, sanoo ei saa olla taivaassa se,
eikä huomaa, että toivoo sitä itselleen:
tyylipuhdasta oikeudenmukaisuutta ilman armoa

Ei, en minäkään armoa ansaitse
mutta jos nyt joku on sen minulle ansainnut,
kuinka kieltäisin toiselta, kaltaiseltani, saman lahjan

Niin se on

Ja kaikki mitä toisesta tai ylipäätään tiedämme
tapahtuu
meissä, suodattuu pään läpi ja
tunteiden läpi, ehkä tunteetkin sijaitsevat 
päässä, niin että joskus tekisi mieli kysyä kummassa, ehkä
jossain siinä välillä, ihmisessä, sen hauraassa sielussa
tarkempaa sijaintipaikkaa määrittelemättä

Ja silti on ilmeistä että asioista voidaan tietää,
usein olettaa ja luulla niin tarkasti
että sekin vaikuttaa tietämiseltä, varmalta
kuin mikä

Tällä tavalla sarveni tökkii hänet ajattelemaan

Se jos mikä on ihmeellistä, juuri se
mielestäni todistaa jo itsessään
että evoluutio on sangen
ihmeellinen -

Mitä mitä otetaanpa uusiksi, sanon sarviniekalle
omiasi kirjoitit, en minä evoluutioon usko

Joo sorry, vähän kuittailin sulle takas

Niin kaikki alun ja lopun välillä
kiertyy yhdeksi suurenmoiseksi ihmeeksi,
elääksemme armossa, elääksemme armoa todeksi

Se kutsuu elämään todeksi
näiden lahjaksi saatujen päivien runsaan rikkauden -
armossa rakkaani, ei laittomuudessa




Kysyt eikö hän voisi olla vain mielikuvitushenkilö
ihan tavallisesti, sarvetta,
ja vastaan totta kai, mutta se nyt vaan
kuulostaa proosallisemmalta
tuolla tavalla

Sarvi pysähtyy, lakkaa kirjoittamasta, tauko

Katselen sinua, näytät niin tavalliselta
seisoessasi siinä tiskipöydän luona
puolialasti selkä minuun päin

Lamppu huojahtaa, verhot liikahtavat tuulessa

Tiskatessasi kärpäsiä kilometrin pituisella kauhalla
lanteilla alkukesäinen vuoristorata
niin tavallisesti siinä,
seinien saumakohdista vuotaa
todellisuuksia sisäänpäin

Ja sarvekas runoilija, joka mielestäsi olisi 
parempi ilman sarvea, olisi tässä runossa, juurikin hän
kirjoittaa kirjoittavasta miehestä:

Yksin huoneessa hän kirjoittaa,
ilkikurisesti mustetahraisella sarvellani kirjoittaa
tiskaavan naisen, kirjoittaa keittiöön
kun on yksin huoneessa

Mies, joka kirjoittaa



Dyna pam roedd hi mor hapus pan gawsoch chi eich geni
ac yna dy frawd,
yr oedd yn ddyn gweddus
ti'n edrych yn union fel dy daid

Takaisin suomenkielelle

Siksi hän oli niin onnellinen, kun synnyit
ja sitten veljesi,
hän oli kunnollinen mies
näytät ihan isoisältäsi

Suomesta saksaan

Deshalb war sie so glücklich, als du geboren wurdest
und dann dein Bruder,
er war ein anständiger Mann
du siehst aus wie dein großvater

Siitä hepreaan

בגלל זה היא הייתה כל כך מאושרת כשנולדת
ואז אח שלך
הוא היה אדם הגון
אתה נראה כמו סבא שלך

Hepreasta takaisin kymriin

Dyna pam roedd hi mor hapus pan gafodd ei geni
Yna eich brawd
Yr oedd yn ddyn gweddus
Rydych chi'n edrych fel eich taid

Ja suomeksi

Siksi hän oli niin onnellinen syntyessään
Sitten veljesi
Hän oli kunnollinen mies
Näytät isoisältäsi

Haikeasti hymyilen sanoilleen, kuinka kaunista se onkaan
syntyä onnellisena


Naksuu ja rohisee sarvi

Ei se miettimisestä muutu, ei kirjoittamisesta
johon sitä pakenee, mutta jos pysähtyisi,
kohtaisi itseään, kipeyksiä









25 05 22. Mielikuvitustutkielma. Runossa faktaa on kuvitteellisen henkilön kirjoittama tarkastelu kuvitteellisen henkilön kirjoittajasta eli helpommin sanottuna: tv-sarjan vuorosana googlekäännöksineen, muistot kummastakin isoisästä, kipuilu.

Erittäin proosallisen tarinan ensimmäinen osa (kirjoitettu 26 04) ja toinen (luonnosteltu 27 04) julkaistaan ehkä myöhemmin. 

 
cc
Kategoria: 
 

Kommentit

Loistavaa, lukiessa naurattaa ja itkettää vuoronperään.
 

Käyttäjän kaikki runot