Siivet

Syksyisen raskas,
on elämä kantaa-
kuin märkä viitta harteita painaa.

Silti se riemujakin,
täynnä väriläiskiä, kuin ruskan värittämä metsä,
mättään punaposki puolukoineen,
salatut suot,
karpaloiden kirpeyttä piilottaa.

Elämä syksyisen raskas-
mutta niin keväisen auringon rakas.

On kuin pilvilammas,
yllä tunturin- maan muinaisen hampaan.
Synkkä kuin raivoava myrsky,
iskee silmää lailla salaman leimahduksen .

Kaataa raivossaan puut, puhkuu, pirstoo-
lehdet maahan levittelee.
Lopuksi sammanvuoteen levittää,
levolle tykö luojansa vie.

Ei silti- surua pelkkää, raskasta lyijyä harmaata,
koskaan elämä.

Koska muistojen hehkuva kulta,
raskainta kaikista- ja ah-
lailla rakkauden painovoimankin voittaa,
sydämen lentämään saa menneisiin päiviin.

Ja elämä- sen siivet,

kantavat päiviin tuleviin.