Puhkaisin kuoren ja näin auringon, kasvoin sitä kohti. Uskoin huomiseen... tulevaisuuteen. Katsoin ympärilleni... näin iloa, mahdollisuuksia. Ympärilläni oli kaunein kukkaketo. Yksi kerrallaan kukista kauneimmat poimittiin, seurasin sivusta. Kasvoin, hieman ujostelin... uskalsin! Puhkesin kukkaan, työnsin terälehteni esille... aurinko helli varttani, sade juuriani. Käveli eteeni se kauan odottamani poimija, kauniisti irroitti maasta... iloitsin, olin onnellinen! Hetkessä huomasin kuinka revit terälehteni irti, yksi kerrallaan... hitaasti, sattuu... luotin poimijaani. Hän lausui loruaan.. minä toivoin ja pelkäsin. "Ei rakasta", siihen loppui loru, samoin terälehteni. Laski tuo poimija revittynä maahan. Minusta jäljellä vain hylätty ja alaston varsi... olinkin vain se päivänkakkara ruusujen keskellä.......
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kyllä tämä on erittäin koskettava teos.. Pidän kovasti