Olen kertonut meidän tarinaa
Vaikka tiedä en loppua
Olen piirtänyt kuvia selkääsi
Ennen kuin mä pelkäsin
Kuvat piirtyivät minun ihooni
Enkä tahdo pyyhkiä pois
En tahdo vaientaa sitä kaikua
joka sinun äänenä soi
Vaan yhä enemmän
Minä sinusta huomaan
En kuulu sun lähelle
Kosketus joka paransi
tuhosi
enemmän kuin korjasi
Juoksen, vaan ketä vastaan
Ei tuska saa luovuttamaan
Mä suostu en koskaan
kai periksi antamaan
Niin me kerran tavattiin
Sanoja kahden ihmisen
Kaikui vain ja sä sait
Mun naiivit haaveet
Sokeanakin nähnyt oon
Mihin voin kun tässä oot
Elossa mutta voimaton
Rakkaudessa armoton
Turvassa mutta suojaton
Sinun lähellä tätä oon
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Vaikuttava runo. Yleensä en niin kauheasti loppusoinnuista innostu, mutta tässä runossa niitä on juuri sen verran sopivasti ja ne ovat juuri sen verran huomaamattomia ja kuitenkin läsnä, että ne toimivat ja tuovat hyvän lisän kerrontaan. Runossa on lannistunut, epätoivoinenkin tunnelma ja varsinkin lopetus on hyvin kipeä. Suruisan kaunista.