Kaamos

Ilmatieteenlaitos kertoo
meidän päivän pituus on tänään
joulukuun toinen päivä
kolme tuntia kaksitoista minuuttia.
En usko.
Päivä peittyy
jo yhdeksän minuuttia vaille yksi
siniharmaaseen hämärään
enkä ole nähnyt valonsädettäkään.
Tai ehkä olenkin.
Aamulla aurinko yritti nousta.
Yritti.
Kuten minäkin.
Tunnen,
miten väsynyt on aurinko
kaikki maailman paino harteillaan.
Väsyneitä olemme molemmat.
Harmaan sohvan harmaa tyyny
kutsuu minun oikeaa poskea ja oikeaa korvaa
painumaan syvälle höyhenten ja untuvien
harmaaseen maailmaan.
Näkemään harmaita unia,
joista ei tarvitsisi enää edes herätä.
Nukkuisin pimeään kelluvaan hämärään.
Olisin maailmankaikkeuden harmaa
tomuhiukkanen kuten kaikki muutkin.
Aurinkokin. 
Se, joka ei jaksa aamulla herätä.
Kuten en minäkään.