Kun tuulet talvella puhalsi
silmänsä hän ensi kerran avasi
kunpa hän koskaan ei tietäisi
ettei äitinsä häntä jaksaisi
eikä isä vastuuta ottaisi
sisko liiemmin välittäisi
että talvi tuntuu kesälläkin
sillat romahtaa liian aikaisin
eikä niitä saa aina takaisin
ettei hiljaisuus laskeudu melun keskelle
silloin kun menee liian reunalle
voi pudota liian syvälle
että joskus on tehtävä liikaa
eikä siltikään löydä tietä oikeaa
joku johtaa aina harhaan
kun yö painaa kylmät kätensä olkapäille
saatan kaiken tuskan huutaa tähdille
kiitollisena elämälle
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
On näinkin, joskus elämälle joutuu antamaan enemmän kuin jaksaisi kantaa. Tie tuntuu olevan hukassa, eksyessä sielu parka. On aika pudottaa painoa, ottaa hyvät sanat käyttöön ja hylätä armottomat. Helliä sisäistä minää, katsoa eteenpäin nähdä se vuoren huippuna tämä nousemisen matka on takanapäin. Turha on taakse tuijottaa, olen matkalla eteenpäin. Kun olen huipulla, lepää sillä en muuta tehdä, kun katson uusin silmin maailmaa, siinä paljon kaunista ja hyvää, että jaksan kiittää niin huonosta kun hyvistä päivistä. Olen kasvanut tämän vuoren verran