Lokakuu

Lainana sen otin.
Koskin tuntemattomaan käsilläni
todettavaksi saattaakseni sen,
että palaneina sormeni halkovat
läpi tummimman veden.
Kuvitelmani unohdin.
Ja kiersin ohi toistuvien porttien,
sisimpäni kehään taivuin uneen kalvaaseen.
Havahduin sanoihin.
Ne tulvivat sypreenien taustalta
kesäpäivän kehrän kutittamaan tajuntaani.
Kenties jokin aikalaisistamme oli vaatinut
ja saanut kuvituksen värisemään ekspressionistisen
sävytyksen tahtiin.
Mehiläisen ponnahtelu voikukasta toiseen
kumpusi vaimeana korvaani saaden minut
vajoamaan mahtiin, joka tuotiin ulkopuolelta.
Vuoltiin vaeltavien maanisäntien toimesta.
Hetkein tahdoin minäkin.
Surista eteenpäin tietäni,
herkutella kedon laajuisen pitopöydän antimilla.
Vaan vetäydyin tarjotusta.
En nähnyt enää unta uljaasta huomisesta.
Kesästä tai talvesta,
äideistä tai lapsista,
myös jokainen assosiaationi
tuntui tahralta halvan viinin etiketissä.
Väljähtynyttä jo avattaessa.