Enkä pyytänyt lopulta yhtäkään ihmettä,
aamu oli lasinkirkas,
kerroin sinulle satuja heistä
jotka elävät seinän toisella puolella,
hengittävät melkein samaa ilmaa.
Herättyäsi et muistanut kuulleesi mitään.
En unohda sinua kokonaan,
nimeäsi en sitten lopulta muista tarkkaan,
kasvosi sekoittuvat muihin,
jää se elokuva, jonka kesken
sydämeni yhä hyppää yhden lyönnin yli,
(hymyilen syyttä)
silkkiteltat joissa hengittää tuuli,
painomusteen tahraama peukalo
ja että täysikuu on yhdeksän kertaa
puolikuuta kirkkaampi (se on totta).
En ole unohtanut sinua kokonaan;
seinän takana he kertovat tarinoita
niistä jotka elävät toisella puolen,
hengittävät melkein samaa ilmaa.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
