Yön mittainen elämä

Yö hiipi luokseni ja päästi vapaaksi voiman,
joka loi porttinsa, toisiin maailmoihin.

Meren syvyyksiin, sen nielemiin 
valtaviin aluksiin kera miehistönsä.
Sekaan haiden ja mustekalojen.

Avaruuden tuolle puollen, missä
elämä toisenlaista. Saattoi nähdä
galaksit, kuut, mustataukot ja supernovat.
Sieltä maailmankaikkeuden laidalta.

Mutta minua kiinnosti paikka, missä
faunit kuin keijut leikkiä lyö, ei 
murheita missään, tämä paikka ne syö.
Sen metsissä voi hyppiä jalka, jalan alla
kun vain pehmeää sammalta.

Sinne menin, siellä elin. Vailla surua ja murhetta, 
vain lehti kattona ja sammal vuoteena. Kunnes
aamu tuli luokseni, heijasti lammelle, sinun kuvasi.
Silloin tajusin mikä oli, se tyhjä kohta rinnassani.
Tiesin myös paikkani, seistä aina rinnallasi...