varastettu hymy

anna varastettu hymyni takaisin
kanna se Helvetin peräseinältä
ojenna se minulle anteeksipyyntöjen virrassa
tulvissa, lasten naurussa

petollisessa tuhossa, varjossa hyvyyden
pyhyyden naamion takana
siellä opetat minut luottamaan
kasvottomiin valjaisiin henkeni uskomaan

pahaa-aavistamatonta temppeliin
katedraaliin jumalasi pyhäkköön
taakse eläväisen maan
alle katkerien kyynelten valtamerten

siellä hävityskin romahtaa
itsensä tukahduttaa
omaan häijyyn valoonsa hukkuen
kumartaa vastaanottamaan

alttarilla uhrien silmissä
ikkunat sisäänsä sulkee
kahleet kiristyy, raudat painaa
tuhansien vuosien katkeamaton kaiku

seinään kahlehdittuna
omani löydän joukosta
vieretysten muurin rakentaa
ne ympärilleen hiljaisuuden etsii