Joku sotkee seinälle
nousevan auringon
ja sanoo:
se olet sinä, nyt ja aina.
Jo tahtoisin laskea piiloon
telluslaisten katseilta,
pudottaa suupieleni etelään.
Minussa kiertää
joku toinen.
Sillä on vaalea tukka
ja ruskeat silmät.
Se korjaa auton
ja hengittää metsässä
keuhkonsa puhtaiksi.
Se osaa rakastaa yhtä kerrallaan,
leipoa piirakoita ulkomuistista.
En tunne jalkojani maan alla.
Maalaan ääriviivaa,
unohdan mistä itseni aloitin.
Kylpyhuoneen lattialla
ruskeita kiharoita. Sisko sanoi:
sen silmät on kuin metsätähdet.
Selite:
Takaumiakin. Muoks kertaa tuhat.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Joskus olo on,kuin vieras itselleen olisi.Varmaan meillä kaikilla joskus. Hieno runo.
Hieno.
Ah, nam!
en tahtoisi kertoa sen enempää.
Tämä on nautinto lukea!
Tää on tosi kiehtova runo! Jätti sanattomaksi, jään siis hiljaisena ihailemaan!:)
huikeaa, kerrassaan huikeaa. vain siksi että löydän tästä palasia myös itsestäni löydän tästä niin paljon muuta. joskus sitä kadottaa alkupisteen tai ääriviivat hämärtyvät. en osaa kuin lukea ja ihastella.
Tämäkin on hyvä! joskus sitä todella on kuin vieras omassa itsessään, jonka elämää seuraa sivusta kuin pikkuista näytelmää. Ja välillä tekisi mieli huutaa "varo!takanasi!", mutta eihän se näyttelijä tottele kuin kuiskaajaa (jos sitäkään)...
tää on niitä runoja, jotka mä joku päivä tulostan paperille (nimellä:"angaliarunoilijaneidon upeita takaumamuokseja") ja laitan luettavakseni jonnekin jossa on mahdollisuus antaa näiden sanojen tehdä kaikkea mitä ne haluu päässäni tehdä. näissä on sellaista kauneutta, että uskaltaa antaa. ja jokainen kappale voisi olla ihan oma runonsa, josta kussakin on kiusallakin laitettu vain osa, jotta lukijan pieniäkään mieliä (sieluineen) ei häiritä liikaa taijoitain.
mulle joka "rakastaa_vaikka_mitä_kaikkea" tekee hyvää varsinkin tuo kpl; "se osaa rakastaa yhtä kerrallaan, leipoa piirakoita ulkomuistista" ja yhtälailla mä sekoan seuraavastakin jossa ei tunneta jalkojaan..maalataan ääriviivaa ja unohdetaan mistä itsensä aloitetaan, koska ne kuvaa itsessäni sitä hetkeä jolloin johdonmukaisuudella ei ole niin väliä, kunhan tunne saa tehdä valloituksia.
kai se vieras nainen joskus esittäytyy.. mä mietin. mut ehkei, jos ei kysy.
hurjanupee noista syistä mitä tää mulle tekee.
Hmm...joskus itselläänkin tulee olo että on kuin vieras itselleen, sekä muille.
hieno runo.
Loppui hienosti.