Kun tuuli ulvoo ja myrskyää,
enkä apua mä missään nää.
On silmät sumeat kyynelistä
ja mieli niin synkkänä mietelmistä.
On tunneli tässä tuo kolkko ja pimeä,
ei tälle tuskalle oo annettu nimeä.
Ei mulla ketään joka ymmärtää,
enkä nyt valoa mä missään nää.
Veneeni keikkuu ja natisee,
salama lyö ja jyrisee!
Pelottaa, sen tohdin sanoa tässä.
Ystävää en näe elämässä.
Yhtäkkiä huomaan sen, en ole yksin.
Veneeseen tuli toinenkin samoin selityksin!
Tässä nyt saammekin lohduttaa toista,
löysimme toisemme samoista karikoista!
Rauha nyt tulikin mieleeni minun,
huomaan sen tulleen myös mieleesi sinun!
Satama löydettiin tuo rauhallinen,
tyyni on vesi, lepo onnellinen!!
Selite:
Tämä runo syntyi ahdistuksen keskeltä yksinäisyydestä ja toivottomuudesta 10.01-07 n. klo.23.00.
Ystävät ovat lähempänä kuin arvaammekaan..!!
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
