Kavahdetaan vanhojapareja
- kuinka ne vieläkin jaksaa!
kyllähän niin pitkässä ajassa kyllästyy
mihin vaan
ei naurata
itkettää vaan
kiljaise, kun polkupyörä ajaa ohi
ihan läheltä ilman jarruja
tartu olkaani hysteerisenä
ja kerro miten ihmeessä teet tuon.
Ja kun lehdotuttaa
kujerrellaan vähän
toisen korvaan
ja tullaan kuuroiksi kosketuksesta
siinä se, mutta olisihan kiva kuulla
mikroaaltouunin naksahdus
sanomalehden kolahdus
mutta että pienen lapsen huuto?
Selite:
Sarjasta "Sinun kai, rakkaani"
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hitto, en oikein tiedä samastuako runoosi vai ei. Olin ennen vanhanparin toinen puolisko, ja runon ensimmäinen säkeistö kuulostaa niin tutulta, niin tutulta.
Viimeinen säkeistö on se, mikä minua hämmentää. Se muistuttaa itseäni ajasta, jolloin suhteessa meni huonosti - mieleeni pyrähtelee erilaisia tunteenhäiviä, kyynisyyttä, välinpitämättömyyttä, turtumuksen sallimaa häijyyttä. Ja silti tavoitan sanoistasi sitä arjen kauneutta, jota toisen ihmisen kanssa parhaimmillaan voi kokea. Tekstisi taitaa kyllä suodattua melko lailla vanhojen muistojeni (kenties myös traumojeni) läpi - saattaapa olla, että löysin aivan eri merkityksen sanoistasi kuin sinä itse. Vai oletko kenties tietämättäsi peilannut minun fiiliksiäni viime syksyltä?
Kun on se oikea, ne askeleet todella kuulee ;o)