kuin naista rakastelisi

maanantai-aamu, sievä kohmelo suvaittakoon nyt sinkkunuorukaisella- vauhdikkaat viikonloput, oman itsensä etsiminen ja niin... jonkun muunkin.
maalari ohittaa matkallani hiekkapuhaltamoon ja kertoo tuoreimmat uutisensa "radalta".. niin, stereotypia, mies joka erosi neljästäkymmenestä vuodesta tovi sitten-hän on hehkeimmillään nyt (mikäli miehestä niin voi sanoa).
ikämies joka baareissa kulkee nyt kun ei ennen ollut aihetta, eikä sinällään olisi vaimo päästänytkään.
nyt uuden maailman avauduttua jaksaa kulkea sängystä sänkyyn., ällöttävä vanha tinnerinhajuinen maalari.
vaan mikäpä se minä olen arvostelemaan.
lyön koneet käyntiin ja meteli saa minut lyömään earit korviin ja raitisilmakypärän päähän. tää mun letku on melkoista kalibeeria, nelisenkymmentä metriä pitkä ja kolmen mulkun paksuinen, sitä on kiva pitää haarovälissään all time long.
puhaltamossa on jo erinäköisiä esineitä, rautaisia- hommahan on oikeastaan aika simppeliä, noihin möykkyihin erilaisiin paineella pusketaan rautahiekkaa joka kantille niin jotta maali elementeissä pysyy kunhan ne maalaamon asti täältä joutavat. ei siinä, leppoisaa hommaa, ei rakettitiedettä mutta omat huonot puolensahan tässä on, arvaamattomat vehkeet ja ainainen korjailu sekä puhdistaminen. tosin nekin tuovat työlle likaisen sekä vaarallisen työn lisän, joten miksi valittaa.
edessäni seisoo kuusi kertaa viisi metrinen metallikolossi, kuljettimiksikin nuita sanovat. siinä on monta muovistakin osaa jotka minun piti suojata tulpilla, teipillä, millä mitäkin ennenkuin pystyin alkamaan kunnolla touhuamaan.
mutta nyt kypärä päässäni, raittiin ilman puskiessa keuhkoihini, taivuttelen kuin tangossa letkuni kanssa eripuolilta rakkaintain-- niin-- kuin naista rakastelisi, lujaa mutta hellästi joka paikan tarkasti nuollen.