Kun minun aikani päättyy

Runosi dilemmaa me kaikki pohdimme, hienoa syvällisyyttä!

hieno runo! :)

Olen pohtinut samaa aihetta runoissani. Koskettavan kaunis pohdiskeleva runo.

Hedelmällistä kysymystä ja tulevan kartoitusta. Jossakin vaiheessa jokainen ajatteleva ihminen pysähtyy miettimään halusipa tai ei, entä mitä sitten ja sen jälkeen? Muistaako meitä kukaan?Mielenkiintoisesti ajatuksia herättävää myös lopetus, joka kertoo peräti inhimillisestä piirteestä ihmisessä eli miten pian meidät sittenkin unohdetaan.

Mielenkiintoinen aihe todellakin. Puhutteleva runo.
Aivan varmasti muistoja jää läheisissä elämään.

Tuo aihe on viime aikoina
koskettanut läheltä
parin ihmisen kuoleman myötä
Syvällistä pohdintaa.

Jännä aihe sinänsä. Olen miettinyt tuota samaa "muistatko hänen runojaan" kun nykyään osa ihmisestä jää elämään nettimaailmaan...metkaa jotenkin.

Niinpä! Mietityttää todella... Mutta onko oikeesti väliä... Kunhan on onnellinen eläessään!
Hauskaa synttäriä!!

Jossain iässä ihminen alkaa kysellä näitä itseltään. Elämä on lopultakin vain hetken kestävä ja hyvin rajallinen. Rajallisuutensa sisällä niin äärettömän pakahduttavia tunteita.

Näin me ajattelemme. Joskus kuitenkin pieni runonpätkä pulpahtaa jostakin ja silloin
joku hoksaa. Noinko se kirjoittikin. Silloin muistelot jatkuu. Uskon niin.

Mietit syvältä. Riittää, että sie tiedät jokaiseen kysymykseesi vastauksen. Nyt. Muusta ei kannata piitata. Niinkuin tämänkin pohdintarunosikin, se tavoittaa lukijan kuin lukijan. Ja hän muistaa siut pitempään kuin aavistatkaan.