Taistellen valoa hehkuvan pimeään

Tämä on se päivä
jolloin me taistelemme
ja kipuamme ylös elämän jäistä rinnettä

emme tiedä mitä
toisella puolella odottaa
meillä on vain
mielikuva paremmasta

täällä edessämme on vain
tämä rujosti viillelty totuus
joka on päältä
säröilevän lasisen hauras
ja sisältä niin kauniin tyhjä
joka koskettaessa hajoaa
murenee
kuin ohut hauras kuori

tästäkö tämä taas alkaa
mielemme loputon
hulluuden
vapaapudotus

täällä jossa tehdään
epätäydellisyydestä
valheellisen täydellistä

ympärilläni enää vain tunnemme
kuinka pimeys laskeutuu yllemme
laahaten värjäten maan
tummiin varjoihin

kuulen ääneen lausutut
mielen tyhjät sanat
jotka valuvat koskettavan kipeinä
saaden tämänkin päivän näyttämään
vääntyneen kolhiintuneelta

milloin oli se päivä
jolloin meidän painajaisunestamme
tuli taas näin todellista

taas kun odotimme

todella odotimme

sitä päivää
missä aurinko
nousisi kipinöiden
silmien takaa
häikäisten
hukuttaen
mielemme ajatukset
valoon

ja katsoisimme vain
kuinka tuo sykkivä valo
rikkoisi pimeyden
väreilevän rajapinnan

lopussa olisimme kuin
vain vaalean valuvaa hiekkaa
ja hajoaisimme
pehmeästi tuuleen
häviten
hiljaisuuden kuiskauksiin

tuntematta enää
yhtään mitään