Viipurin lapsuus muistoja.

Runoilija 85a6bfc3936bc167d61dd03bea22eaa6

mies
Julkaistu:
10
Liittynyt: 18.8.2009
Viimeksi paikalla: 24.7.2018 13:14

Asuinpaikka: -
Syntymäpäivä:
-

 
Hieroja ja kuppari
 
Myöhemmin Kaarina tutustui Karjalasta muuttaneeseen Eilaan, hän seisoi kadun varrella nojaten kotiportin pieleen.
Kaarina huusi hänelle aidan päältä.
  • - Tule meidän pihaan leikkimään!
Eila sanoi.
  • - Etten mie saa ilman äidin lupaa tulla.
Katsoivat toisiaan portin luona. Eila ei paljoa puhunut, Kaarina sitäkin enemmän.
Sitten hänen äitinsä tuli portille, vilkaisi Eilaa ja otti kädestä vieden hänet pois. Myöhemmin samana päivänä he tulivat yhdessä. Eila jäi ulos, hänen äitinsä meni sisälle äidin kanssa juttelemaan.
Tämän jälkeen Eila leikki lähes päivittäin Kaarinan kanssa. Eilan ollessa pihalla Kaarina ei kiivennyt aidalle katselemaan tiellä kulkevia ihmisiä. Usein he leikkivät kauppaa.
Sitten Eila keksi hieroja leikin. Hän oli hieroja.
 
Eila neuvoi.
  • - Kävele selkä koukussa, valita oijoi voi voi pitele sivuiltas kiinni, sitten mie sanon. Käyhä sie Kaarina tuoho penkille mahalleis ja voivottele kovast.
  • Oi, voivoi ai ai voi voi.
Eila hieroi selkää ja jutteli kipupaikoista.
  • - Kipijä kohta on tuos ja täs, pitäsköhää siuta kupata, vissii pitäs.
Sitten laittoi peukalon suuhunsa, käden ollessa nyrkissä, laittoi nyrkin selkään ja oli imevinään, välillä sanoi.
  • - Phyi pahhaa verta on, siussa phyi, on pahhaa verta phyi.
Eila puheli koko ajan.
  • - Ootkos sie millo nähnyt ko kupataan, mie oon, ens otetaan pässin sarvi, se on ensiks pietty kuumas veessä, sitte veittel nakutettaa pienii pistoi selkään tai mistä siuta kupattais, pistetään sarven aukkopuoli nakutetun haavan päälle ja imetää, jot sillee kupataan. Javot mite paljo vuotaa pahhaa verta.
Kun Eila oli hoitanut selän, hartiat ja pohkeet, hän sanoi.
  • - Nouseha nyt, kah kuin terve oot, sillee myö vaiva parannettaa.
Jo seuraavana päivänä Eila toi hevosen kakkaroita ruskeassa paperi pussissa ja taas neuvoi, minkä kukan juurelle tätä laitetaan.
  • - Avot miten kauniist sitte kukkii kukkais, katoha ko tää antaa kukilleis voimaa, myökii syyvää ruokaa, tää kakka, on kukkain ruokaa, tiijät sie. Eräänä päivänä Kaarinalla oli oma tuumansa. Oli äidiltä pyytänyt vanhaa sanomalehteä. Sai kaksi lehden sivua ja sai kaksi tyhjää kenkälaatikkoa, antoi pätkän sinivalkokirjavaa ohutta narua.
Kaarina sanoi Eilalle.
    -   Laitetaan hevosen kakkaa tähän paperille, sitten kääritään se pakettiin, narua ympärille, sitten heitämme aidan yli kadulle ja tirkistellään tuosta oksan reiästä löytääkö sen kukaan, jos löytää niin hekin saavat hevosen kakkaa kukilleen.
Niin tehtiin.
Mies työntää kottikärryjä, jossa on muutama risupuu, ottaa paketin, vilkuilee ympärilleen, pistää sen villatakkinsa poveen. Tytöt kyyristyvät ja hihittävät hiljaa, ettei vaan kukaan
kuulisi. Sitten tehtiin toinen paketti. Vanha täti nappasi nopeasti vilkuilematta ympärilleen. Eila oli illalla kertonut kotonaan paketeista ja Eilan äiti tuli puhumaan.
 
Saatiin kutsu tulla äitien eteen. Ei huudettu eikä pauhattu, selitettiin sen olevan oikein paha teko, eikä sitä saa toiste tehdä. Niin jäivät ne hevosen kakkaleikit. Eilan äiti toi puhtaaksi pestyjä lankkipurkkeja, että voitaisiin niitä toisillemme kaupitella.
Kaarina ihmetteli, kun Eilasta ei kuulunut sitten muutamaan päivään mitään.
 
Serkku Aino oli kylässä ja meni kauppaan ja Kaarina juoksi auki olevasta portista Eilan kotipihaan, katseli ympärilleen ja meni taloon sisälle, jää arastellen oven suuhun katselemaan, kun Eilan isä istuu ikkunan edessä olevalla pöydällä jalat ristissä ja ompelee.
Kaarina ei milloinkaan ollut nähnyt miesten ompelevan ja istuvan keskellä pöytää. Setä katsoo silmälasiensa yli.
  • - Päivää Kaarina, Eilaako etsit?
Kaarina vastaa.
  • - Eilaahan minä, kun ei ole tullut leikkimään pihalle.
Setä siihen.
  • - Eila on äitinsä kanssa mummonsa luona, tultuaan saa tulla teille taas leikkimään. Mutta älä sie vaan toista kertaa hänen kanssaan hevonkakka paketteja heittele, katoha se on paha juttu, jos hyö sais tietää teijän ne kadulle heittäneen silloin tulis polliisit ja veisivät siut ja Eilan mennessää. Luppaatha sie, ettet millokaa ennää semmoist tee Eilan kans.
Kaarina niiaa sedälle sanoen.
  • - Lupaanhan minä.
Saman tien avaa oven ja livistää niin nopeasti kuin jaloistaan pääsi. Ehti juuri pihaan ennen serkku Ainon tuloa.
 
Myöhemmin Kaarina kysyi Ainolta.
  • - Miksi Eilan isä istuu pöydällä jalat ristissä.
Kertoivat räätälien istuvan sillee
  • - Mistäs sie tiijät sen silleen istuvan, jokos taas olet käynyt tutkimus matkoillasi naapurissa.
Kaarina ei jäänyt seisomaan vaan livisti ulos. Kaarinalla oli jälleen paljon mietittävää, eikä saanut kertoa kenellekään käyneensä naapurissa.
Aika kului ja Kaarina oli yksinäinen ja ei tiennyt mitä teki, mutta sitten löytää kuolleen linnun.
 
Linnun hautajaiset
 
Kotona puutarhasta löytynyt kuollut pieni lintu ja Kaarina päättää pitää linnulle hautajaiset. Kaivoi pääovenoven ja kukkapenkin väliin kuopan, laittoi nenäliinan linnulle arkuksi, asetti varoen sen kuoppaan, heitti lapion kärjellä vähän multaa ja sanoen; ”maasta sinä pikku lintu olet tullut ja sinne lintujen Jumalan luo sitten menet, aamen. Sitten ristii kätensä ja lauloi kovalla
äänellä.
  • - Auta oi Jeesus, kun pimeys häijy maata käy voimalla valloittamaan.
Oli kuullut jossain kirkossa niin laulettavan. Olihan isä pastori.
Pimeys on paha asia ja on se häijykin, Kaarina ajatteli. Häijyyn pimeään maahan kuolleet laitetaan, sillä tavallako kuollutta rangaistaan. Olihan lastenvahti laittanut kerran mustaan komeroon ja silloin se sanoi Kaarinan olevan häijyn kakaran. Kuitenkin Kaarina tahtoi pikkulinnulle pitää kauniin puheen, sanoen.
  • - Taivaasta sinä pieni lintu lensit, nyt kuolit kuin se auto onnettomuuden setä. Sinä olet mullan alla ja hiekkaa laitan sinun päällesi. Olisit sinä voinut lentää taivaaseen, vaan et päässyt, sinne missä Jumala ottaa hengen ihmisen sisältä ja antaa enkelille. Kaarina kiersi ympäri pihamaata, keräsi mielestään kauneimmat kukat asettaen ne linnun haudalle ja laulaa.
  • Turvatumpi luojan lasten joukkoon ikiautuasten kuin on tähti taivahalla, lintu emon siiven alla.
Silloin tulee serkku Aino, on vihainen. Mitä sinä rakas lapsi taas olet tehnyt, rappujen edus tämän näköinen, ja repinyt kukkapenkkien kukkaset.
Kaarina selittää.
  • - Niin mutta kun oli linnun hautajaiset.
palvelijakin tuli paikalle. Kummatkin päivittelevät ja paasaavat, palvelija kumartui ja viuhtoi etusormeaan Kaarinan edessä ja söpötti.
  • - Tämmöinen voi tietää kuolemaa.
  • Kaarinalta pääsi itku, silloin ärähti Aino.
  • - Älä ulise siinä likka, äitisi voi kuolla, kun säikähtää ääntäs.
 
Kaarina puristi suun kiinni hokien itsekseen; ”en itke, en yhtään, ei äiti saa kuolla kuin lintu, minun äiti on ihminen niin Jumala antaa sielun enkelille, joka saattaa kultaportista taivaaseen.” Mielessä myllersi, oli vihainen kapinoi nyt kaikkia vastaan taivaan Jumalallekin. Juoksi pihalla olevaan humalamajaan ja polki jalallaan maata, huusi niin kovaa kuin jaksoi.
  • - Äitiä et meiltä ota! Minä en anna.
Sitten Kaarina ajatteli, kuuluikohan taivaaseen asti?
Eräänä yönä herää siihen, kun äiti ja isä ovat vuoteen vieressä. Isä on kumartunut Kaarinan puoleen ja on ihmeissään, kun isä kysyy.
  • - Koskeeko johonkin pikkuinen. Äidinkin kasvot ovat hätääntyneinä.
  • - Jos se hämähäkki imee minulta silmät.
Sitten äiti nostaa keskelle vuodetta.
  • - Kuka sellaista on sanonut. Isä kysyy.
  • - Aino ja palvelija niin sanoivat. Kaarinan mielessä käväisee ajatus; ”ovatkohan he vihaisia.”
Aamulla keittiöön mennessä sisko ja apulainen ja Aino istuvat pöydän äärellä, katsovat Kaarinaa ja sisko sanoo. Isä on Ainolle ja apulaiselle vihainen, kun semmoista olet mennyt puhumaan. Ei he sinua ole pelotelleet, tottahan he puhuivat, nyt he meinaavat lähteä meiltä pois, kuka sitten meidän kotityöt sitten tekisi, sinä olet ilkeä ja tuhma, sinun syytäsi, on tämäkin.
Kaarina käpertyi tuolille, tuntui kuin aamupuuron sijasta olisi näin saanut rangaistuksen. Mitähän varten kukaan ei tykkää, Kaarina luulee olleensa niin tuhma ja paha. Sitten juoksi pois miettien; ”jos leikkii tai nauraa, on aina tuhma.”
He sanoo; ”mene leikkimään.” Sittenkö menee, taas sanovat tuhmaksi, jos se hämähäkki tulee ja syö silmät, miten sitten käy? Ei voinut tajuta, miksi aina tuotti harmia, vaikka olisi ollut kiltti ja vain leikkinyt, ei kenellekään pahaa tehnyt. Vissiin sitten on sillee, et on tuhma, sisko on kiltti ja Kaarina on ”tuhma Kaarina.”

Tärkeitä vieraita
 
Aikaa oli taas kulunut ja nyt odotettiin tärkeitä vieraita.
Viimein koitti odotettu päivä ja he saapuivat, olivat isän ja äidin hyviä tuttavia, pastori Öberg perheineen, olivat sopineet vanhempien kanssa, että olisivat tämän päivän ja päivällisen jälkeen menisivät junalla toisen pastori Swantenin päiville, hekin olivat isän tuttavia, jotka asuivat Viipurissa Monreposin lähettyvillä.
Mailis ja Valtteri olivat Kaarinaa ja siskoa jonkin verran vanhempia. Mailis yhteiskoulun kolmannella ja Valtteri aloittaisi syksyllä uudessa lyseossa. Silloinkin, Kaarina leikki yksikseen, koska isommilla olivat kouluasiat tärkeitä, ja mitä kirjoja olivat lukeneet ja missä matkustelleet, Ruotsissakin käyneet sukulaisissa ja Valtteri oli ollut isänsä kanssa Englannissakin. Heillä oli hienot vaatteet kuin juhlaan olisivat valmistautuneet. Kaarina meni jossain vaiheessa heidän luokseen ja Valtteri kertoo heidän äskettäin muuttaneen uuteen kotiin. Siellä ei tarvinnut käydä pikkulassa heillä oli sisällä huone, jossa käytiin kakkimassa ja vedettiin narusta ja putkia myöten tuli vesi kohisten valkoiseen posliini pönttöön. Kaarinaa ihmetytti posliini pönttö ja kysyi.
  • - Sinä et voisi enää meidän pikkulassa istua, kun teillä on niin hieno ja uusi. Meillä on niin syvä ja paljon kakkaa, jotta sinne vaikka hukkuisi, eikä siellä asusta vesihiisi vaan kakkahiisi.
Valtteri sanoo rohkeasti.
  • - Kyl mie pikkulassakii asiat tehä voin.
Sisko sanoi siihen.
  • - Jos sinä sinne sitten menet, niin myöhää tultaisi kattomaa. Marssittiin pikkulaan kaikki lapset. Valtteri laskee housunsa ja istuutuu oikein näyttäen, miten aikuisten isolla reiällä ollaan. Sisko kehaisee.
  • - Niillä minäkin aina istun. Kaarina ja naapurin Eila istuu tuossa matalammalla ei he ole vielä koulussakaan.
Kaarina sanoo.
  • - Varo sitten Valtteri, ettet putoa.
  • - Enhää mie puttoo ja uskallan mennä viel syvemmällekkii.
Valtteri laskeutuu, istuen kyynärpäihin tukien, sitten koettaa päästä vielä syvemmälle ja hups, siellä pikkulan alla hän oli, istuen kakkakasojen päällä. Mailis ja sisko juoksevat sisälle kertomaan vahingosta. Pian on isä ja setä aukomassa pikkulan alaosan ovia. Öbergin setä on vihainen, apulainen juoksuttaa pojan pesutuvan puolelle. Padassa oli aina kuumaa vettä. Apulainen pesee pojan hajusaippualla ja serkku Aino pesee ryvettyneet vaatteet, vieden takapihan narulle kuivumaan. Onneksi Mikko serkulta oli jäänyt polvihousut täällä käydessään.
Ilma oli lämmin, joten Valtteri tarkeni vähemmissäkin vaatteissa.
 
Öbergin setä soitti taksin kaupungista ja lähti kotoa hakemaan Valtterille puhtaita vaatteita. Tytöt kertoivat vanhemmille kaiken olleen Kaarinan syytä, kun hän pakotti näyttämään uskaltaako Valtteri meidän pikkulassa istua.
Oletpas sinä tuhma tyttö, sanoo Mailiksen ja Valtterin äiti, voi miten ikävästi kävi, pahoitteli äiti.
Kaarina hiipi humalamajaan, häntä suututti, kun syyttivät siitäkin, vaikka Valtteria varoitti. Sitten kun Valtterille saatiin omat vaatteet, keskustelivat vieraat pihalla, tullessaan piilopaikastaan ja käveli heidän ohitseen ja he katsoivat Kaarinaa syyttävästi. Kuitenkin Kaarina sanoi hiljaa siskolle, mitäs meni meidän pikkulaan istumaan ja käveli ulkorakennuksen taakse itkemään. Aino sanoi.
  • - Taas tuhma Kaarina.
Selite: 
Tarina on lapsuusajan Viipurin muistoja.
oletus
 

Käyttäjän kaikki runot