kun eletään syksyn ensimmäisiä päiviä
minä muistan sinut jälleen
hiljaisena haamuna syyssateessa
mutta tänään sinä olet kauempana
ja minä nojaan jo uusiin tuulin
sinä olit minun pimeä puoleni
olit se kipeä tunne
johon tarrauduin salaa
niinä kesän viimeisinä päivinä
ja luulin ettei ole mitään suurempaa
aina liian myöhään minä ymmärsin
missä mentiin
ja vaikka se minne me tultiin
olikin ennalta tiedettävissä
oli rakkauteni sokea
ei sinun sylisi ollut minun kotini
ja minä ymmärrän vasta nyt
sen minkä sinä tiesit jo vuosia sitten
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Todella kauniisti ja ymmärtäen kirjoitat menneestä rakkaudesta.
kaipaavaa melankoliaa. kaunista tekstiä, joka pysäyttää.
Haikeudellaan Koskettava runo.
Pidin, Paljon.
On iloa lukea tällaista aitoa kokemusta runomuodossa.
rakkaus sokaisee liiankin usein =/ itseni on tähän helppo myöskin samaistua.. hienosti kirjoitettu runo :)
Sydäntä sykähdyttävä runo. Jää miettimään miksi noin käy niin usein ja monelle? Hyvin rakennettu teksti joka jättää lukijan mietteisiin.
Huima runo. Hetken aikaa istun hiljaa ja hengähdän. ...Suuria ovat sanasi. Elämänviisautta oppii vain elämällä. Taitavasti kerrottua tarinaa joka voi olla vaikka tosi. Kaunis ja koskettava runo.