Kauniina kesä aamuna makaan näkymättömissä valtameren pohjalla.
Sinne minut on kirottu, sinne ikuisesti karkoitettu.
Meren kylmä virta heittelee minua pohjalla.
Kukaan ei kaipaa, kukaan ei minua muista.
Olen täysin unohdettu.
Olen hengissä vielä.
Mutta hengissä vaivoin.
Pidän vielä viimeiset hapen rippeet keuhkoissani.
Sitten.. sitten…
Selite:
V. 2002 kirjoittamani runo.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
