Kovan kuoresi alta löydän pehmeän olennon, kuin kauniisti liitävän sudenkorennon. Sokeana pitkää matkaansa jatkaa, mutta ei osaa aavistaakkaan. Kukka kuihtuu ajanmyötä, kauneutensa se menettää. Varsi taittuu maahan kosteaan, siemenet kylvää itämään. Lammen vierellä korteen näät, sielu ehtii lepäämään. Tuulen henkäys painoa siivillä keventää , se kuiskii ujeltaen, et saa henkeä. Viimein se saa otteen, hellästi nousee. Elämän tietää menettävänsä, kostealla niityllä.
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
