Fasaani

Siipiään fasaani heilutti, ja soidinhuudon huusi
ties kuinka monennen, oli päivä uusi.

Ylväänä täytti elämän tarkoitusta,
odottaen uutta sarastusta.

Vaan kaikkihan tään on tienneet:
on muut jo puolisot vienneet.

Kuitenkin pörhistelee, suittuna kulkee,
haavekuvat sisäänsä sulkee.

Se ei voi syödä se ei voi juoda,
kun ei voi elämää uutta luoda.

Nukkuu aamukasteeseen eikä enää herää,
yksinäisen sankarin niin varhain kuolo kerää.