Tiituli

Rakas ystäväni.

Sinä varmasti yllätyt tästä.
Tiedän sinun ajattelevan: "Tämä on ajan hukkaa." ja "Enkö voisi antaa asioiden jo olla."
Ymmärrän sen ja niin aijon tehdäkin, siksi kirjoitan tämän nyt sinulle.
Luulen olevani siihen vihdoin valmis.
Vaikka en olisikaan tiedän, että ennemmin tai myöhemmin minun on vain ymmärrettävä ja hyväksyttävä tämä kaikki ja tällä kertaa aijon tehdä sen ennemmin.
Ennen ennenkuin on liian myöhäistä.

Vaikka menetin sinut silloin en voi kuitenkaan menettää itseäni ja koko elämäniloani.
Kaikki kävi niin äkkiä.
Ensin olin onneni kukkuloilla ja sitten koko elää vedettiin altani ja kaikki menetti merkityksensä.
Menetin elämäni tärkeimmän tukipilarin, sinut rakas ystäväni.
Tiedän tajunneeni kaiken liian myöhään ja kadun sitä eniten tässä maailmassa.
Yritin kyllä kysellä: "Olenko tehnyt jotain väärin?" - sokea kun olin, sokea rakkaudesta, sokea pelosta ja niin loppuun palanut sen kaiken hallinnassa pitämisestä.
Silti kaikki toistelivat vain samaa:"Et ole tehnyt mitään."
Ja silti se kaikki levisi. Olin unohtanut sinut, meidät.
Olin niin heikko ilman sinua.
Olin kuvitellut meidät vahvemmiksi ja herkeämättä yritin pitää siinä sivussa kaikkea muuta kasassa, mutta raskaimpien aikojen kohdalla jouduin irrottamaan toisenkin käteni sinusta kaikkeen muuhun.
Nyt vasta huomaan sen olleen elämäni suurin virheliike.
Koko muu maailmani alkoi murentua selkäni takana, kun käännyin katsomaan haalentuvaa kuvaasi, joka pala palalta katosi lopullisesti.

Nyt näen sen taas selkeästi, haavekuvana.
Nostelen murusia elämästäni takaisin hauraaseen elämän kivijalkaani, mutta vilkuilen vähän väliä hymyäsi, ettei se karkaa mielestäni, sillä se antaa voimaa, voimaa jatkaa eteenpäin.
Vaikka se onkin vain kuva, heijastus menneestä, tiedän sen ainakin olleen totta, joskus...
Kaikki muu on vielä hämärää, mutta joka kerta hymyäsi katsellessani tunnen lämmön, jonka sain halauksistasi ja rakkaudestasi silloin ennen.
Se lämmittää mieltäni, enkä tunne enää olevani yksin.

Koskaan kukaan ei voi korjata aukkoa, jonka jätit sydämeeni, kun aloimme kävellä eripolkuja yhäkauemmas toisistamme.
Ei edes rakkaani vaikka niin varmasti kuvitteletkin.

Kun sydän sairastuu, se on paljon vakavempaa, kuin yksikään fyysinen sairaus. Kun sydän sairastuu se vie koko ihmisen, ei yksistään hänen sieluaan.
Se on eräänlainen maanpäälinen helvetti.
Se palaa yhä uudestaan, kun sen kerran on sisäänsä päästänyt.
Vaikka taistelisin vastaan se ei nujerru-se heikkenee, mutta ei luovuta.
Se tulee takaisin kun pieninkin muren irtoaa sydämestäni.
Se on voimakkaampi ihmistä, hentoa ja haurasta ihmistä.

Silti tarkoitukseni ei ole kinuta sinua takaisin, tiedän sinulla olevan jo oma elämä yhdessä sen ansaitsevien ihmisten kanssa.
En odota anteeksi antoa, enkä mitään sen suurempaa vastausta.
Toivon vain sinun ymmärtävän tämän kirjeen merkityksen minulle.
Minä tarvitsen tämän...
Toivon sen auttavan minua, kun tiedän, että olen ainakin saanut yrittää selittää.
Sillä minä olen niin pahoillani kaikesta ja minulla on sinua niin suunnaton ikävä.

Tiedän, etten voi olla enää koskaan niin onnellinen kuin olin sinun ollessa vierelläni, tukenani.
Nyt minun on pakko jatkaa matkaa, yrittää ainakin, ilman sinua, kun se on kerran tahtosi.

en koskaan ole tuntenut näin kovaa tuskaa, edes rakkaani ei voisi lähdöllään samanlaista aiheuttaa. Niin rakas sinä ystäväni olit minulle, niin rakas oma nukumattini. <3

Toivon vain, tai haaveilen salaa sinun vielä joskus ymmärtävän ja silloin toivon sinun tulevan luokseni, sillä minä en lakkaa odottamasta, vaikka kuinka se sattuisi.
Vaikkei sitä hetkeä koskaan tulisikaan, toivon sinun silti olevan onnellinen, siellä missä ikinä oletkin. <3

Toivon, että ymmärrät. <3