talvenpisara

kuinka kauan siitä onkaan,
kun viimeksi nauroit,
äänesi oli kuin sadepisarat
autiomaahan

kuinka kauan siitä onkaan,
kun viimeksi iloitsit,
ilosi on kuin kirkas liekki
pimeyteen

kuinka vähän aikaa sitten
istuuduit pimeyteen,
pimeyden syli kutsui,
sulki sinut sisälleen

kuinka vähän aikaa sitten
kätesi vereen tahrautuivat,
syvän punaiseen ja lämpimään
virtaan

kuinka vähän aikaa sitten
vuodattivat ne verta hengen ja ruumiin,
maahan jalkojesi juureen
valhevärin antaen maailmalleen

kuinka kauan siitä onkaan,
kun viimeksi apua pyytää uskalsit,
vaikka mielesi on kylmää kuin marmori,
siellä sinä huutaa saatat Häntä