Nimetön

oman maailmani taivaalle,
pilvet kirjoittavat sanojasi,
muistoihini piirtävät eleitäsi,
rantahiekkaan jää kysymyksiäsi,
niitä joihin en osannut vastata,
niitä joihin yritin vastata

aurinkoani peittää sadepilvet,
hämärtää sen valon voimaa,
vaellan, etsin vastauksia,
löytämättä kuin pelkoa,
sitä jonka opin tuntemaan,
sen jälkeen,
kun isä katosi katseiden ulottumattomiin
sen jälkeen,
kun isä katosi iltaisin sanomasta rakastan sinua

päästin sinut sisälle maailmaani,
avasin sen ovea sinulle,
luottaen,
tietäen että sattua voi,
silti niin viiltää jokin,
se johon en vastausta sinulle löydä,
haluaisin uskoa tietäväni vastauksen,
uskoa tuntevani oikein

päästin sinut sisälle maailmaani,
sinne jonne en monen salli kulkea,
ajatusteni nurkkiin,
niihinkin jotka pimeässä ovat,
haluan luottaa,
uskoa etten suotta välitä sinusta

rukoilen sitä, jota ei kukaan näe,
näyttämään käsikirjoituksen järjestys,
miten sen kuuluu mennä,
onko tämä osa tarinaa,
onko sen tarkoitus olla ja kestää

sanansa mukaan,
pyydän nimessään suurimman,
nimeä polut joita kulkea,
sulje väärät väylät,
odotan ja luen lupauksiasi,
luen rakkaudestasi,
siitä joka esteet ylittää,
joka niin kauniilta kuullostaa

sadepilvet haihtuvat aikanaan,
hämärä väistyy kirkkauden tieltä,
en tiedä mitä silloin tulee nähdä,
haluan uskoa sen kestävän