Sielunvihollinen

Olen käynyt manalan alimmassa kerroksessa
ei siellä ole tulta, ainoastaan vaivaavaa tulikiveä
ja täysin sokkeloista pimentoa

Etsin ja etsin ja huusin
enkä löytänyt sieltä ystävää, enkä pelkoa hälventävää opasta
ja itkin...
ja jatkoin matkaani

Syvimmasta kaivosta löysin sähisevän syyttäjän
jonka kaksihaaraisesta kielestä lensi myrkkypisaroita
joka murisi minulle paljastaen terävät hampaansa
joka suuttui kun en kääntynyt takaisin
joka nauroi kun kävelin kohti
 

Mutta nauru loppui kun käteni puristuivat raivoisasti nyrkkiin
mutta pilkka loppui kun hyväksyin kohtaloni
ja olin valmis mihin tahansa
(ihan mihin tahansa)

Raahasin kiljuvan paholaisen väkisin teurastamoon
samalla kun pukinsorkka kumautti teatterinaamioni hajalle
ja palavat kynnet raastoivat rintaani
ja irvistin kivusta kiroten

Kun laitoin oksasilppurin päälle
paholainen yritti vielä neuvotella
se lausui näin;
"olen ainoa oikea ystäväsi, voin tehdä sinusta rikkaan, saat loputtoman määrän rakkautta"
mutta sydämeni oli jo kylmettynyt ja kuurous langennut korviini

Kävelin teurastamon takaovesta ulos
irtonaiset pukinsarvet tiukasti nyrkeissäni
kyynel valui ilmeettömiltä kasvoiltani
puhalsin syvään henkeä ulos
ja romahdin puun juurelle istumaan

En tuntenut mitään ylpeyttä saavutuksestani
eikä se ollut edes minun ansiotani
koska se osuus minua oli jo silppua

Katsoin aurinkoa
perhonen laskeutui kämmenelleni
kun esitin viimeisen toiveeni:
toivottavasti voin vihdoin olla avuksi muille
ja unohtaa itseni...