Maailman vaurain salaisuus on varmasti minä.
Niin hauras, niin särkyvä ja siltikin niin vahva.
Mitä pitkien hiuksien ja meikin alle voikaan piilottaa,
kuka kuulee mun kuiskaukset syksyn koleassa yössä
ja mitä varten mä toivon joka yö nukkumaan mennessä
aina saman toiveen: heräämisen seuraavana aamuna
normaalina, ja kaikki ois ollu vaan painajaista.
Maailma on ehkä hieman utopinen, vailla varmoja faktoja
ja kyseenalaisuutta joka lauseessa.
Ulos katsoessa kaikkialla on määreitä, suhteita ja värejä,
mutta niin on myös sisällänikin.
Suurin pyyntöni on, että saisin olla edes hetken joku
muu, edes pari sekuntia tai vähintäänkin se,
että hetken ajan pääni löisi pelkkää tyhjää
ja kuulisin lehtien kahinan vailla typerien ajatuksieni
ylianalysointia.
Antaisin vaikka oikeen jalkani siitä hyvästä,
et saisin olla normaali pään sisältä.
Mut silti mä hymyilen, koska oon velkaa sen maailmalle,
joka otti mut osaks tätä yhteiskuntaa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
