kiertokulku, aivastus

kiertokulku: alati toistuva symbioosimainen rakenne, joka rajaa jonkin ulkopuolelleen ja uudelleen yhdistyy tähän rajattuun; syntyy kaksi ja jälleen yksi, kaksi ja jälleen yksi, ehkä tämä toistuva liike luo vaikutelman loputtomista mahdollisuuksista jonka vuoksi, kukaties, sanomme ettei kohtaloa ole

ja onhan se toki, loputon, uudelleen

uudelleen ja uudelleen loputon, erilaisten mahdollisuuksien

värittämä maisema, joka ei ole yhteinen vaan hiljaisuudessa kohoava, ikään kuin
ei olisi mitään eroa liikkujan ja liikutettavan, maiseman ja katsojan välillä ja vain hetkittäin
ajan taakasta harhautuneena hän antautuu tälle vaikutelmalle, irrallisuudelle, sen harhalle, antautuu
pakokauhulle, supistaa itsensä, keuhkonsa, vettä täydet
niin kuin
ne ehkä aina olivat mutta
oliko
vesi niissä sama, alussa,
lopussa, tuskin ja vain hetkittäin
hän hengittää niillä kuten todellinen vesi
hengittäisi, vaivattomasti ja
suuntansa aavistellen niin että puhallus
lähestyy jo sitä haparoivaa, horjuvaa pistettä jonka hän on pian ohittava
jota hän ei koskaan ohita, ei siten kuin
me sen kuvittelemme ja
vain
hetkittäin
hän ymmärtää aineen ja hengen liiton; puu ääntelehtisi kuin
tuuli: kaiku, kiertokulku, aivastus