Omistautuminen

Inspiraationi tulevat ilman erityisiä varoituksia, ne ovat arvaamattomia, vaarallisen arvaamattomia.

Kun katson rakastani, hänen paljasta selkäänsä. Hän makaa alastomana täydellisellä mahallaan, kasvot hukutettuna muhekeaan untuvatyynyyn. Peitteet ovat tahrattomia, viattoman valkoisia. Tämä on hänen sänkynsä, missä me makaamme nyt.
Käsissäni on Salvador Dalin hajuvesipullo. Pullo esittää hailakan turkoosia naista, jonka pään sijaan on luotu ruusukimppu. Mielestäni asetelma on hyvin ahdistava, mutta sanoisinko myös, että nerokas.
Suihkautan viattomasti tätä ylimaallisen parfyymine tuoksua armaani paljaalle, kalpealle ja luiselle selälleen.

Hän värähtää.

Kaunis tuoksu valtaa hänet, mutta ei mikään,
ei vahvinkaan parfyymi pystyisi poistamaan lemmittyni vastustamatonta ominaistuoksua,
se vetää vastaantulijat pauloihinsa, saa heidät haluamaan painatua ainoani rintakehää vasten,
ahmia korvillaan kalleimpani sydämentykytyksiä,
jotka hän sanoi omistaneensa minulle, vain minulle.

Unelmoin hänen kuuluvan minulle, ainoastaan

Katselin parfyymin imeytymistä hänen sopusointuisalle selälleen,
ennen kuin hän nousee istumaan, kääntää kateensa minuun,
jotta voisin taas sadannen kerran upota hänen tyyniin,
mutta silti niin palaviin silmiinsä, enkä ikinä haluiaisi nousta enää pintaan

Kultaseni ottaa kasvoni hänen virheettömien kämmeniensä väliin painaen kasvoilleni suukon,
tunnen hänen kylmien huuliensa polttavan ihooni ikuisia merkkejä -”hän on minun” ja silloin tiesin,
etten haluiaisi omistautua kenellekkään muulle, kuin sinulle.