Salakavala

Laskevan auringon säteet leikkivät
pienen lähteen hauraalla pinnalla
kimmeltäen punaisina timantteina
osuessaan hiljaa lausuttuihin sanoihin.

Tuulenvire saa pinnan värähtämään.
Kuiskaukset kietoutuvat toisiinsa,
vaimenevat tuskin kuultaviksi henkäisyiksi.
Aurinko kutsuu lapsensa luokseen.

Kevyt usva hiipii ylle kuin huopa,
peittää näkyvistä yksityiskohdat
paljastaen vain utuisen hahmon,
joka ei kuulu kenellekään.

Kyynel kihoaa silmään, vierii poskelta leualle,
tanssii villisti pudotessaan ilman halki,
sulkee silmänsä tavoittaessaan
lähteen tyynen pinnan.

Täydellisyyden sirpaleet laulavat
omaa lohdutonta lauluaan,
helisevät varistessaan särkyneenä salaisuutena
yhä horjuvamman ylpeyden ylle.

Jos katsot tarkkaan
saatat nähdä oman haavoittuvaisuutesi
pulppuavan
täydellisyyden illuusion pohjalla.