Sininen suru
Lämmin tuulenvire kulkee verkkaisesti kedon yli, kukat venyttävät varsiaan esitellen väriloistoaan. Vienot vanamot, rönsyilevät virnat, sinileinikit sinisempiä kuin taivas.
Keskellä kaiken sen kasvaa sinikello yksinäinen.
Luoja tarkoituksessaan jätti sen lehdettä kasvamaan.
Se joka päivä herää uskoen, tästä tulee päivä toisenlainen. Se kateellisena katselee, kun muut lehtiään tuulessa heiluttelee ja kauneimmat maljakkoonsa joku valitsee.
Päivät vaihtuu viikoiksi ja kesäsateen ropinaan pieni sinikello kyyneleensä piilottaa.
Vähitellen väri sen haalenee, pää painuu kumaraan,
ja koko olemus anelee.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
