Otan sinua kädestä kiinni ja johdatan saniaisten läpi pienen puron varrelle.
Sanon sinulle: eikö tuo puro muistutakin meitä!
Sinä kysyt: kuinka niin?
Määrätyn matkan pienet laineet kulkevat erottamattomina kunnes ne tulevat joenhaaraan. Siinä niiden on viimein luovuttava toisistaan - ja sen ne ovat tienneet alusta asti.
Näin vastaan sinulle ja pyyhin silmästäni kyyneleen.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
hienosti kuvaa rakkauden melankolista puolta runosi. pidän :)