helkajaaarni

Vain kerran olen kuullut tuulen tarinan
se mieleeni sai kaipauksen kasvamaan
en enää muista sanoja
vain tunnelma on tallella
ikuisesti kaivertunut mun mieleeni

Se vei mut ikuisuuksiin taakse maailman
sen, jonka ohimoillain tunnen vaativan
mä tunnen tuulen huminan
ja aistin jonkin kiehtovan
ikuisesti kaivertuvan mun mieleeni

Usvasta hiljalleen selkenee
edestäin auermat hälvenee
edessäin on maa suunnaton
ja sinne tie aukeaa

Kiiruhda tuuli, mut sinne jo vie
ennen kuin maa katoaa
kuin unessa lennän, ja vapaa on tie
Ymmärrä en mitään, ei, ymmärrä en mitään
en mitään, en mitään, en mitään

Kun havahdun on kaikkialla hämärää
en haaveitteni maata missään enää nää
en kuule tuulen huminaa
en ymmärrä sen tarinaa
ikuisesti kaivertunutta mieleeni

Pimeys hiljalleen laskeutuu
korviini huminaa kulkeutuu
hämmästyen ymmärrän sen
ja silloin tie aukeaa

Kiiruhda tuuli, mut maahani vie
ennen kuin kadotan sen
kuin unessa lennän, ja vapaa on tie
aistin tuulen tunnun, sen hennon usvahunnun
ja tiedän, maan sisältäni löydän

Aistin tuulen tunnun, sen hennon usvahunnun
ja tiedän, maan sisältäni löydän