Thefarrel

Katsot minua niin halveksuen, niin julmasti.
En tarkoita elämässäsi mitään, nutta silti teet mitä vain elämäni pilaamisen eteen.
Mitä väärää tein sinulle? En edes ole koskaan jutellut kanssasi kunnolla.
Silti piinaat minua henkisesti.
Silti satutat minua fyysisesti.
Välituntisin kuulen vain huutoja suunnaltasi, huutoja jotka särkevät minua sisältä päin kivuliiasti.
Isket minua jäätävän kylmillä sanoilla jotka viiltävät itsetuntoani.
Onkohan itsetuntoani enään jäljellä...
Aamuisin peiliin katsoessa näen mustat silmän aluset, kalpean ihon, punoittavat silmät.
Kaikki sinun syytäsi. Vain ja ainoastaan sinun syytäsi..
Tunnen itseni niin tyhjäksi.
Vai voinko enään tuntea sitäkään?

Katsoin viillettyjä käsiäni.
Pilasin myös itse itseäni.
Kai minä oletin sen auttavan
Viemällä illalla veitsen keittiöstä.
Viiltämällä aina vain syvemmältä ja syvemmältä.
Siirsin katseeni alas.
Seisoin sillalla ja näin vain mustan, vellovan veden alapuolellani.
En jaksanut enään, halusin vain parempaan paikkaan.
Otin jo askelta kun kuulin äänesi, sen rauhallisen ja kiltin äänen.
En muistanut milloin viimeksi nimeni oli sanottu niin kiltisti.
Käänsin katseeni ja näin sinut. Näytit niin rauhalliselta vaikka tiesit mitä oli tapahtumassa.
En saanut sanottua mitään. Ääneni oli niin käheänä itkemisestä.
Ojensit siroa kättäsi ja hymyilit minulle, pyysit tulemaan hänen luokseen.

Pian itkin sinun sylissäsi. Istuimme maassa ja sinä vain halasit minua. Et sanonut mitään
mutta lohdutit minua. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tuntui että joku välitti, rakasti.

Kiitos sinulle ystäväni, pelastit minut tuona iltana.
Ja tuon illan jälkeen, en ole koskaan ollut yksin.
Sinä et ole jättänyt minua vaikka on mennyt huonosti.
Sinä olet vain kuunnellut ja huolehtinut.
En voi koskaan tehdä mitään, joka korvaisi tämän kaiken, mutta teen parhaani.