Asgarthan

Oli täysikuu, hiivin luoksesi kuten monena edeltävänä yönä.
Tänä yönä se oli jotenkin erikoisempaa, kuin suuri voima olisi ohjannut minua. Kuitenkin tunsin sisälläni, jokin ei ollut oikein.
Olin ollut poissa pitkään ja palasin luoksesi. Olin ollut poissa liian pitkään, et enää tuntenut minua, pidin sinua sylissäni, itkit. Et halunnut sitä, me emme halunneet sitä.
Olimme yhtä suurta voimaa, voimaa joka vastusti pimeää. Ajattelimme yhteen ääneen, ei pahoja ajatuksia, ei pahaa sanaa toisesta.
Ystäväni sanoi minulle; nauti hetkestä, mikään ei ole ikuista. Toivoin, pelkäsin ja halusin että hän on väärässä. Luulin.
Yö kanssasi oli parasta mitä koskaan olin kokenut. Täynnä lämpöä, läheisyyttä, kuitenkin jotain puuttui. En ollut täysillä mukana, pelkäsin, odotin niitä kauheita sanoja, jotka meidät saattaa erilleen.
Aikaa kului, olit lähempänä kuin kukaan koskaan ennen.
Näin ei saanut olla, en pidä tästä, pohdin itsekseni.
"EI!" Kuulin itseni huutavan pimeässä. En saa ajatella näin. Säpsähdit hereille kysyit silkkisellä äänelläsi; "Mikä hätänä armaani?" En hennonnut vastata, en katsoa viattomiin vihreisiin silmiisi. Minuun sattui, en tiennyt miksi. En halunnut satuttaa sinua. Enkä itseäni.
Kuitenkin tiesin.
Jälleen ystäväni lähestyi minua; ymmärrä itseäsi.
Olin hämilläni, tunsin itseni paremmin kuin kukaan? Mitä hän halusi kertoa?
Piinaava tunne piti otettaan yllä. Oloni oli helpompi lähelläsi, en saanut sinusta tarpeekseni. Tahdoin olla vain ja ainoastaan kanssasi, suudella persikan makuisia huuliasi, sivellä pehmeitä mustia hiuksiasi, hukuttaa murheeni sinuun. En kuitenkaan saanut. En voinut, en saattanut satuttaa sinua enempää.
Yhä useammin itkin itseni uneen, kaipasin. Jotain mitä en ollut ennen kokenut. Välimatkamme kasvoi.
Löysin itseni kulkemasta samoja polkuja joita kuljin kanssasi, tällä kertaa vain yksin. Olin täysin rikki, en voinut syödä, en saanut unta. Mitä tämä on?
Ystäväni tuli jälleen luokseni. "Olen pahoillani" hän sanoi. En ymmärtänyt. Miksi hän on pahoillaan? Palasin viereesi, olit siinä mutta kuitenkin niin kaukana. Halusit sanoa jotain mutta en halunnut kuulla sitä.
"Haluan lapsia.." olin järkyttynyt, olin vasta poika.
Pyysit anteeksi, et halunnut säikyttää. Kiintymykseni kasvoi. Halusin vain olla siinä, kuunnella hengitystä, sivellä sinua.
Viiltävä tuska lävisti minut, kerroit ettet voi olla kanssani, olen pettänyt sinua? Niin sanottu ystäväni oli valehdellut sinulle. Yritin puolustaa itseäni, istuit ja kuuntelit, halasit minua. Pidit minua lähelläsi, silitit päätäni. Olin rikki, tuhansina siruina. En voinut enää olla lähelläsi.
Neljä vuotta myöhemmin huomaan yhä kaipaavani sinua. Lämpöäsi, pehmeitä persikan makuisia huuliasi.
Rakastan sinua aina.