Hymyilen
Hymyilen.
Päivät kuluvat, olen iloinen.
Tungen sisälläni tuntuvan tuskan johonkin syvälle sisimpääni ja koitan säteillä ulospäin auringon kanssa kilpaa.
Sillä niin on helpompaa,
välillä kuluu jopa tunteja ilman että ajattelen häntä.
Mutta välillä yksin ollessa vajoan itsesäälin ja hirvittävän kaipuun kuoppaan,
voin tuntea hänen kätensä ihollani ja huulet huulillani.
Kunnes jälleen muistan,
että en voi koskaan kokea enää samaa hänen kanssaan.
Mutta sen jälkeen pakotan jälleen hymyn kasvoilleni.
Ehkä joku ilta huomaan etten ole ajatellut häntä koko päivänä..
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Ihana runo! Itsekin pystyn tähän samaistumaan.. Ja kyllä se siitä vähitellen helpottaa.. Mutta joo, tykkäsin paljon :)