Tiedänhän minä...

Runoilija Mystis

Rakastatko minua
vielä sittenkin

Ja sittenkin vielä
kun aikapommiksi muuttunut
biologinen kelloni alkaa jätättää
ja hiipuu lopulta suutariksi
eikä minusta ollut
tämän enempään

Rakastatko
vielä sittenkin

Viipyvätkö kätesi hiuksillani
etsivätkö vielä rintojeni kaarta
vuosi vuodelta painunutta
venynyttä kuivunutta
ihoani

Tiedänhän minä

Sittenkin vielä otat minut mukaasi
uuden rollaattorisi kyytiin
apteekkiin ja kauppaan
ja annat pusun
makkaratiskin luona

Vielä vilkutat silmääsikin, mokoma
enkä minä voi vastustaa
vaan kerään ostoskoriini
pieniä hyvyyksiä
Rakkaani
Sinulle

Selite: 
Kategoria: 
 

Kommentit

Valtavan hieno, kuten toisella foorumilla tätä kommentoin: "Jokaisessa kappaleessa on oma juttunsa ja tarina etenee kappale kappaleelta, niin että sitä on sujuva lukea. Nautinnollista! En osaa sanoa mistä kappaleesta pitäisin eniten, kun niistä pitää eri tavalla. Runo on sekä hauska että riipaiseva, vuorotellen, ja lopulta, kun kokonaisuus on kasassa ja hahmottuu tunnelmaksi lukijan (tässä tapauksessa minun) mieleen, kumpaakin samanaikaisesti. Vaikka 'Sittenkin vielä otat minut mukaasi / uuden rollaattorisi kyytiin' tuntuu, runon alkuosaan verrattuna, ehkä vähän liian hassuttelulta, sallittakoon. Elämään kuuluu hassuttelu. Tämä on kerta kaikkiaan hieno." Runon toiseksi viimeinen sana on varmaan eniten rakkausrunoissa käytetty sana ja minulle se on sellainen ihmistä tarkoittava symbolisana, joka voi kohdistua joko lähimmäiseen yleensä tai sitten johonkin tiettyyn erityisen rakkaaseen fakta- tai fiktiohenkilöön; käytän sanaa herkkänä ja kaihoten mutta myös itseironisesti ja parodioiden ja joissain tapauksissa kumpikin merkitys on läsnä, niin että tuskin osaan nyt enää lukea sitä muidenkaan runoista hymyilemättä; tämän runosi kohdalla hymyni on vain positiivinen... Pieni vinkki tulkintoihin runojeni lukijalle: isolla alkukirjaimella Rakkaani on lähes aina ironiaa tai parodiaa, ihmistä koskiessaan, mutta Jumalaan kohdistettuna se ilmaisee elämäni syvimmän tunnon, koko olemassaoloni perustan... Elämässä voi olla useita rakkaita mutta on vain yksi Rakkain, syvimmän kaipaukseni täyttymys. "Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama..." Jesaja 46:4.

voi ihana, rakastin varsinkin loppua! =D rakkautta ja toivoa huokuva...

Pakkohan sen on jos se tämän lukee.

Kaukokatseinen runoilijamme.

Voi että !!! tää on niin ihana että ihan sai kyyneleet hymyn keskelle.
Kunpa saiski vielä rollarilla rakkaimman kanssa shoppailla.Sipulimakkaratiskille *hymy*

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot

Runoilija Runon nimi LuontipäiväLajittele nousevasti Kommentteja Kategoria
Mystis Tonttulan Sanomat, 21. sivu 21.12.2011 6 Runo
Mystis Tonttulan Sanomat, 20. sivu 20.12.2011 7 Runo
Mystis Tonttulan Sanomat, 19. sivu 19.12.2011 5 Runo
Mystis Tonttulan Sanomat, 18. sivu 18.12.2011 6 Runo
Mystis Tonttulan Sanomat, 17. sivu 17.12.2011 6 Runo
Mystis Tonttulan Sanomat, 16. sivu 16.12.2011 4 Runo
Mystis Tonttulan Sanomat, 15. sivu 15.12.2011 0 Runo
Mystis Tonttulan Sanomat, 14. sivu 14.12.2011 5 Runo
Mystis Tonttulan Sanomat, 13. sivu 13.12.2011 3 Runo
Mystis Tonttulan Sanomat, 12. sivu 12.12.2011 2 Runo
Mystis Tonttulan Sanomat, 11. sivu 11.12.2011 4 Runo
Mystis Tonttulan Sanomat, 10. sivu 10.12.2011 5 Runo
Mystis Tonttulan Sanomat, 9. sivu 9.12.2011 2 Runo
Mystis Tonttulan Sanomat, 8. sivu 8.12.2011 6 Runo
Mystis Tonttulan Sanomat, 7. sivu 7.12.2011 4 Runo
Mystis Tonttulan Sanomat, Juhlajulkaisu 6.12.2011 6 Runo
Mystis Tonttulan Sanomat, 5. sivu 5.12.2011 3 Runo
Mystis Tonttulan Sanomat, 4. sivu 4.12.2011 0 Runo
Mystis Tonttulan Sanomat, 3. sivu 3.12.2011 4 Runo
Mystis Tonttulan Sanomat, 2. sivu 2.12.2011 2 Runo
Mystis Tonttulan Sanomat, 1. sivu 1.12.2011 6 Runo
Mystis Polku riittää 19.11.2011 9 Runo
Mystis Emppu 28.10.2011 10 Runo
Mystis Usvaa... 25.10.2011 14 Runo
Mystis Kartalla 22.10.2011 15 Runo
Mystis Leijonamieli 21.10.2011 10 Runo
Mystis Teeaikaan 21.10.2011 14 Runo
Mystis Sanaton 20.10.2011 4 Runo
Mystis Ajan hermolla 19.10.2011 10 Runo
Mystis Olihan kyyti 18.10.2011 7 Runo
Mystis Joku sanos 16.10.2011 12 Runo
Mystis Kuun poika ja minä 14.10.2011 7 Runo
Mystis !!! 14.10.2011 14 Runo
Mystis Harmaapartainen mies 13.10.2011 10 Runo
Mystis Laina 11.10.2011 13 Runo
Mystis Kaivaten... 11.10.2011 7 Runo
Mystis Hiljaisuus 8.10.2011 11 Runo
Mystis Hämärää 8.10.2011 7 Runo
Mystis Sataa... 8.10.2011 14 Runo
Mystis Valokuva 6.10.2011 10 Runo
Mystis Harmonia 5.10.2011 8 Runo
Mystis Jep 5.10.2011 7 Runo
Mystis Lokakuu 4.10.2011 0 Runo
Mystis Katsoa ja nähdä 4.10.2011 5 Runo
Mystis Mestari ja Margarita 3.10.2011 13 Runo
Mystis Hallaa 2.10.2011 15 Runo
Mystis Ehjä 1.10.2011 16 Runo
Mystis Sienimetsällä 30.9.2011 10 Runo
Mystis Uskomatonta... 29.9.2011 6 Runo
Mystis Hei haloo !! 29.9.2011 12 Runo

Sivut