Jäljistä...

Valtavan suuri... aivan kerrassaan ällistyttävän mutkikas maininta maisesta matkasta mahdollisuuksineen. Jään miettimään....
 

Takaisin ei kannatakaan koskaan mennä... Hieno runo!

kyllä kotiin on mukava palata aina välillä mettässä oltuaan.  tosin runominä ei tarkoita tuollaisia jälkiä

Elämän sattumanvaraisuus, se etteivät tavoitteet ja päämäärät ole asuntoja, lopullisia pysähdyspaikkoja, ohi niistä menty, ehkä vain jälkiään taakse katsoen ne voi huomata, olleita ja menneitä - tämä on elämänkerrallinen runo, joka ei paljasta mitään yksityistä menneestä, mutta selkeästi piirtyy elämäntarina.

Pikkuhiljaa eteenpäin kannattaa taivaltaa, täällä elämässä.

kauas on pitkä matka, on joku viisas joskus sanonut
läheisyys voi olla vieläkauempana

ihan semmoinen musta aukko, johon aikakin katoaa
ja materia, ja ajatukset, ja ja ja

onneksi tämä meidän universumimme on pienellä auringolla
talvi tulee, ja lumi

jää taas uudet jäljet joita seurata...