Kaarnalapset

uniset lapset
sydämeni kaarnaveneessä

yhtymäkohdassa hennon ja vahvan

unipurjehdusta vasta opettelevat

henkensä vaaransivat syntymällä
tuntemattomaan mieleni maailmaan

toivoni tumat
avaruuden aalloilla

äänesi pitäisi pienten muistaa
ihoni kuumasta katseesi tuntea

välähdyksestä pinnallasi tunnistaa oma
sydän samasta sielusta louhittu

kun lehtisydämelläni seilaatte
niin kurottakaa vain sellaiseen virtaan

joka ojentaa lapsensa teitä vastaan

ei liian pitkälle
liian syvälle

vuorovesiaaltoihin liian korkeisiin

ettei kaadu kallis pursi
putoa kyydistä pienet aarteeni

ettei lävistä lehtimiekka
kastepisaraa kärjen päällä

ettei lapseni tarinoiksi
suuriin aaltoihin hukkuneista

sillä me olemme kaikki mitä
on jäljellä tähän hetkeen

minä ja kaarnalapseni