Turhaa lie on kaikki tää,
armastettuin ei mua nää.
Parran ajoin, kynnetkin,
miltei martoon leikkasin.
Koiran pantaan rusetin,
komistukseks asetin
vaan eipä ees vilkaisua,
on kiinnostus niin vaisua.
Täss' vieläkin vain tupeksin,
mutt' kyllä minä jotain keksin...
Jospa heittäytyisin eteensä,
tai sitten läikyttelen teensä...
Kai viisaampaa on kuitenkin
käydä päähän puiston penkin
ja antaa ajan rauhas kulua
syötellen vaikk' sataa pulua
minkäs sille sitten mahtaa
jos joku viereeni istahtaa
ja mistäs sitä alkuun tietää,
kuka minunlaista sietää...
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Humoristiseen verhoon kietaistua kohtalon odotusta :)
Kaikki aikanaan, se oikea odotuttaa. :)
Otsikkoa myöten (intertekstuaalinen viittaus) harkittu ja taitava runo. Hienoa.
totta, alkuun on vaikea arvata, saattaapi toinen vaikka *vieraskorea olla* teeskennellä, mutta ajan kanssa sitten tietää kuka se vierees jää kulkemaan, pidän tästä odotuksesta lintuineen josta runossasi kerrot, jännittävää istua tietty tuollalailla odottelemaan, itse en ole koskaan kokeillut, mutta saa katsoa runosi rohkaisemana minäkin Sammakkolammelle pullasorsia ruokkimaan jahka kesemmäksi muuttuu, runosi oli ihana lukutuokio, siitä kiitos ;)
Riemullisen hauskanhaikea runo! Tämä pitää kehystää ja lukea aina silloin, kun matalapaine uhkaa yllättää ja huumorinkukka on kateissa. Eipä silti, aina totta toinenpuoli. Tästä pidin paljon:)
Humoristinen ja aivan mainio,kertakaikkiaan hykerryttävä ja samalla liikuttava,ei auttanut koiran rusettikaan. Toivosta ei pidä luopua eikä kirvestä heittää kaivoon.
Eipä alkuun tiennyt, ei.
Sivut